Metsäretkeilyä, osa 2.

-Mihin suuntaan lähtisimme poimimaan mustikoita? Marja-Leena mietti.
-Mustikoita täällä ainakin näyttää olevan. Eikö täällä käy muita poimijoita? Kysyin.

-Kyllä täällä välillä törmää kyläläisiin mutta aika hiljaista muuten on. Marja-Leena vastasi.
Minusta metsässä oli mustikoita muillekin poimijoille vaikka ja kuinka.

-Kyllä täytyy nyt ensimmäisenä maistaa  tämän vuoden mustikkasatoa. Olen täällä käynyt jo useamman vuoden ajan. Marja-Leena sanoi ja nappasi mustikan suuhunsa.

-Ompas nämä hyvin. Sanoin itsekin maistettuani mustikoita.
-Tuohan sitä ämpäriä tänne, niin saan täältä hyvin kerättyä mustikat. Marja-Leena sanoi. Vein ämpärin hänelle ja hän poimi tuota pikaa ämpäriä jo täyteen mustikoista.

-Oletpas sinä nopea. Minä hädintuskin pysyn perässäsi. Hymähdin.
-Näistä saakin tehtyä hyvää mustikkakeittoa tai piirakkaa kun ilmat taas kylmenevät. Marja-Leena sanoi.

Ensimmäinen ämpäri täyttyi vauhdilla,samoin toinen. Kävin välillä viemässä mustikoita autoon perällä olevaan laatikkoon. Ämpäreitä oli helpompi kuljettaa metssässä kuin isoa laatikkoa.
-Mennään Sepi tuonne vähän pidemmälle. Marja-Leena neuvoi ja lähdimme toiseen paikkaan.

-Täälläkin on mustikoita vaikka kuinka paljon. Totesin.
-Tänä vuonna on kyllä iso sato tulossa. Marja-Leena sanoi.

-Nam,nam. Söin antaumuksella mustikoita.
-Kaikki eivät ole vielä kypsyneet. Koko ajan tulee lisää mustikoita. Marja-Leena huomasi.

Keräsimme ahkerasti lisää mustikoita ja siinä tohinassa sitten vahingossa kaadoin yhden mustikka ämpärillisen maahan.
-Voi Sepi sinua. Marja-Leena hymähti.
-En yhtään huomannut tuota ämpäriä. Huokasin.
-Eiköhän meillä kuitenkin ole kerättynä jo aikamoinen määrä mustikoita. Voisin vielä joku päivä tulla poimimaan näitä lisää vaikka Riitankin kanssa. Marja-Leena sanoi.

-Onko Pasi vielä jutellut kanssasi meidän seurustelusta? Kysyin.
-Emme vielä ole ehtineet asiasta puhua sen enempää. Pasi kyllä tietää että olen kanssasi. Marja-Leena vastasi.
-Minä olen sinun kanssasi aivan tosissani. Pasi varmasti saattaa epäillä että pidän sinua vain hetken heilana. Totesin.
-Kenties, mutta kyllä hänkin ajan myötä näkee millainen olet ja varmasti mielellään sinuun tutustuu. Marja-Leena sanoi.
Marja-Leenan aikuinen poika Pasi tiesi että seurustelin hänen äitinsä kanssa mutta en vielä ollut itse häntä tavannut kuin ohimennen. Marja-Leenan lapsenlapset tunsinkin jo paremmin.
-Tässä alkaa olla riittävästi tältä erää. Marja-Leena sanoi.

-Hyvä, viedään nämä autoon. Sanoin ja veimme viimeiset mustikka ämpärilliset autolle.
-Kyllä näistä saa tehtyä vaikka mitä. Marja-Leena sanoi.
-Ihan varmasti. Tästähän riittää kyllä koko suvulle. Sanoin.
Lähdimme vielä autolta kävelemään metsän reunustaa pitkin ja Marja-Leena näytti suosikkipaikkojaan.
-Hei,katsos kuka tuolta tulee. Marja-Leena vilkutti kauemmas.
Näin majavaperheen saapuvat poninsa kanssa kauempaa.
-Tuo isäntä on meidän kylän eläinlääkäri. Marja-Leena kuiskasi juuri ennen kuin perhe saapui luoksemme.

-Heippa Metsämajavan perhe. Marja-Leena sanoi.
-Moikka, ollaankos sitä mustikoita poimimassa? Antti Metsämajava kysyi.
-Mistäs arvasit? Marja-Leena kysyi.
-Eipä täällä muutoin kukaan ulkoile. Me olemme ulkoiluttamassa Essin hoitoponia.  Essi harjoittelee kovasti ratsastusta. Antti sanoi.
-Minä sitten juoksen muutoin tämän nuoremman herran Otson perässä. Antin vaimo Katja sanoi.
-Ompas sinulla kaunis poni. Totesin ja kävin silittämässä ponia.

-Tämä on Jester. Essi sanoi.
-Mutta nyt meidän pitää jatkaa matkaa. Katja kiiruhti.
-Niin, lapsilla alkaa olla nälkä. Olemme jo täällä olleet pidemmän aikaa. Antti sanoi ja alkoi kuitenkin kertoa heidän aamupäivän ohjelmaa. Jäin Marja-Leenan kanssa kuuntelemaan heidän tarinansa.

Metsäretkeilyä, osa 1.

-Sepi, lähdetäänkö viikonloppuna katsomaan olisiko mustikat kypsyneet metsässä? Marja-Leena kysyi minulta.
-Lähdetään vaan. Sanoin.
-Tykkään käydä poimimassa metsästä marjoja ja pakastaa niitä sitten. En tiedä koska sinä olet viimeksi ollut marjoja poimimassa. Marja-Leena hymähti ystävällisesti.
-Pienenä poikana viimeksi. Ei silloin nuorena miehenä metsässä samoilu kiinnostanut yhtään. Totesin.
-Voi sinua. Sano vain jos et halua kuitenkaan lähteä mukaan. Marja-Leena sanoi.
-Tulen mielelläni ja tarkoitan sitä. Sanoin. Marja-Leenasta näki että hän epäili olinko lupautunut tosissani lähtemään hänen mukaansa.
-Hyvä, lähdetään sitten viikonloppuna. Marja-Leena hymyili.

-Ompas täällä kaunista. Totesin kun pääsimme viikonloppuna Marja-Leenan kanssa lähtemään keräämään mustikoita.
-Olen täältä aina kerännyt mustikat. Marja-Leena sanoi.
-Katso, tuolla on orava. Näin kauempana pienen oravan.

-Mennään lähemmäs, se varmaan etsii ruokaa itselleen. Marja-Leena sanoi.

Orava tuli aivan viereemme ja samantien se kiiruhti alas kiven päältä metsään.
-Voi ei, lähtipäs se nopeasti. Marja-Leena sanoi.
-Katso, se kiiruhti vain muiden luokse. Tuolla on kolme pientä oravaa. Huomasin.

-Mennään sinne. Ne etsivät aivan varmasti ruokaa itselleen. Täällä on kyllä käpyjä. Marja-Leena totesi ja menimme jälleen lähemmäs oravia.

-Ovatpa nämä kesyjä. Sanoin kun pääsimme aivan oravien viereen.
-En kyllä ole täällä nähnyt montaakaan sylviankadun asukasta marjastamassa. Ruokkiikohan joku niitä? Marja-Leena pohti.
-Tuolla kallion päällä on käpyjä. Varmaan puusta pudonnut. Huomasin.
-Mennään sinne jos oravat vaikka seuraisivat meitä. Marja-Leena sanoi ja kiipesimme kalliolle.

-Ne lähtivät seuraamaan meitä. Hyvä, toivottavasti ne näkevät nuo kävyt. Sanoin.
-Kiivetään tuonne korkeammalle niin oravat näkevät kävyt. Marja-Leena sanoi ja kiipesimme ylemmäs kalliolla.

 Samassa kaikki kolme oravaa näkivät kävyt ja kiiruhtivat syömään. Katselimme Marja-Leenan kanssa oravia kauempaa.

-Ovatpa ne suloisia. Tuumasin.
-Varmasti maha tulee täyteen tuosta käpymäärästä. Marja-Leena sanoi.

-Katson vielä vähän lähempää niitä. Sanoin ja menin varovasti lähemmäs. Siitä oli aikaa kun olin viimeksi kävellyt metsässä ja ihastellut luontoa.

-Sepi, annetaan oravien jatkaa syömistä ja mennään me poimimaan mustikoita. Katsotaan löytyykö täältä yhtään marjoja. Haetaan vain ämpäri autosta mukaan. Marja-Leena sanoi.
-Mennään vain. Hei, hei oravat. Nähdään taas joku kerta. Sanoin ja lähdimme hakemaan autosta ämpäriä mustikoiden keräämistä varten.

Posteljoonin matkassa

Iltapäivällä saavuin takaisin postitoimistolle. Siellä toinen posteljooneista Pirkka Valkopelto odottelikin minua.
-Moikka Sepi. Peteltä loppui jo tämän päivän työt joten saat lainata hänen pyöräänsä. Ei tarvitse sitten juosta vieressäni kun on pyörä alla. Pirkka sanoi.
-Kiitos, onko sinulla paljon töitä edessä? Kysyin

-Muutamat paketti viemiset ja sitten on työpäivä ohitse. Pirkka vastasi.
-Lähdetään sitten vain hommiin. Sanoin.
-Käydään ensin viemässä pari pienempää pakettia. Pirkka sanoi ja laittoi kaksi pakettia pyöränsä selkään kiinni. Otin toisen posteljoonin pyörän alle ja lähdimme viemään paketteja perille.

Ensimmäisenä saavuimme Kristallin kenkäkauppaan.
-Hyvää päivää Kristiina. Täällä olisi sinulle pieni paketti. Pirkka vei pienen paketin kenkäkaupan omistajalle.

Kristiina oli kaupan perällä asettelemassa kenkiä järjestykseen.
-Kiitos. Kristiina totesi ja tuli luoksemme hakemaan paketin.
-Mukavaa päivän jatkoa. Pirkka sanoi ja lähti kaupasta ulos. Hänen siirtäessä toista pakettia pyörän takaa eteen katsoin ikkunasta miten Kristiina avasi pakettinsa.

-Kaupalle tuli uudet keltaiset kengät. Sanoin Pirkalle.
-Aika usein viemme paketteja yrityksille. Linja-auto tuo paketit aamuisin ja päivän jakelulenkin jälkeen kuljetamme paketit perille. Pirkka kertoi.
-Onko tämä mukavaa työtä? Kysyin.
-Minä ainakin tykkään. Pirkka vastasi. Kristiina sai liikkeessään kengät esille ja jatkoi töitään.

-Seuraavaksi menemme Pennasen lelukauppaan. Pirkka sanoi.
Pyöräilimme Pennasen lelukaupalle joka oli aivan kenkäkaupan vieressä.

-Hyvää päivää hammaslääkäri. Sanoin kun näin tuttuja.
-Onko sinun hampaasi vielä vihotellut? Severi Puhdasmyyrä kysyi.
-Ei ollenkaan. Vastasin.
Severin vaimo tuli lelukaupasta ostosten kanssa.
-Anteeksi, pyöräni on vallan tiellä. Sanoin ja siirsin pyörää.
-Pyörä kannattaa aina pitää sivussa. Täällä tähän aikaa on jo paljon väkeä liikkeellä tekemässä ostoksia. Pirkka sanoi.

-Hyvää päivää rouva Pennanen, täällä olisi teille paketti. Pirkka ojensi Mellie Pennaselle paketin.
-Kiitoksia posteljooni. Siellä on varmasti tilaamani lasten juomapullot. Mellie sanoi ja otti paketin Pirkalta.

Liikkeessä hänen avatessaan paketin sieltä paljastui kaksi lasten juomapulloa aivan kuten hän oli epäillytkin.

-Nyt ajetaan vielä takaisin postitoimistolle hakemaan päivän viimeinen lähetys. Se on monilähetys Silkkilän vaatekauppaan. Pirkka sanoi ja ajoimme takaisin postitoimistolle.
-Onko tässä nyt sitten kaikki? Pirkka kysyi lastattuaan pyöränsä uusilla paketeilla.
-Kyllä, siinä oli tämän päivän paketit. Samu Ruskeakotihiiri postimestari vastasi.
Lähdimme päivän viimeisen kuorman kanssa Silkkilän vaatekaupalle.

Silkkilän vaatekaupalla kuului kovaäänistä juttelua.
-Ihan totta äiti, olisit voinut soittaa että tulet. Iiris Silkkilän ääni kuului.

-Miksi en saisi tulla tapaamaan tytärtäni koska haluan ja miten haluan? Toinen naisääni totesi tomerasti.
-Olisimme voineet olla muualla tai lapset kipeinä. Iiris huomautti.
-Ei minua sellaiset haittaa. Naisääni sanoi.
-Kop,kop. Täällä olisi Iiris sinulle monipaketti lähetys.Pirkka totesi ovelta.

-Moikka Pirkka ja Sepi. Iiris ilahtui.
-Tässä on äitini Irene Tunturi. Hän esitteli liikkeesä olevan naisen.
-Me tapasimmekin aamulla postilla. Pirkka sanoi.
-Siellä näimme. Muistin myös naisen aamulta.
-Muistan kyllä teidät molemmat. Irene totesi.
-Tulin tänne tyttäreni luokse ja mitä saan, tyttäreni on koko päivän minulle täällä kaupalla harmitellut tuloani. Irene jatkoi.
-Äiti, en minä sitä tarkoittanut ettetkö voisi tänne tulla. Iiris sanoi.
-Minä voin olla täällä sinun apunasi kun lapset ovat koulussa. Kyllähän minäkin vaatteista tiedän, jopa enemmän kuin sinä. Irene sanoi.
-Kyllä äiti, tiedetään. Iiris huokaisi syvään.
Pirkka kantoi paketit Silkkilän vaatekauppaan.
-Tässä olisi nämä molemmat paketit. Mukavaa päivänjatkoa ja tervetuloa Sylviankylään Irene. Pirkka sanoi.
-Kiitos, tuota odotin tyttäreltänikin. Irene totesi.
-Äiti, kyllä sinä olet tänne tervetullut. Iiris huokasi.

-Minä autan sinua noiden pakettien kanssa. Mitä olet tilannut? Irene kysyi.
-Uusia mallinukkeja ja uuden asusetin. Iiris sanoi ja naiset ryhtyivät yhdessä avaamaan paketteja.
-Tässä sitten olikin tämän päivän pakettien vienti. En tiedä oliko tässä nyt mitään erikoista, tälläistä ihmisten tapaamista tämä iltapäivä enimmäkseen on. Pirkka sanoi.
-Kyllä tämä oli varsin mukavaa. Hyvää kuntoilua samalla. Sanoin.

Vaatekaupassa kuului vuorostaan iloinen puheensorina kun naiset yhdessä laittoivat mallinukkeja kasaan.
-Kiitos äiti kun autat. Iiris totesi.
-Laitan tämän korun ja hatun vielä tuolla näyteikkunalla paremmin. Irene sanoi. 

Iiris huokaisi ja jatkoi oman mallinuken laittamista kuntoon. Hänestä tuntui että hänen äidillään oli joskus valikoiva kuulo.
-Iiris, onko tuo Sepi vapaalla jalalla? Irene kysyi.
-En tiedä. Iiris yllättyi täysin äitinsä sanoista.

-Ajattelin vain mitä tuollainen kaupunkilais mies täällä maalla tekee? Irene ihmetteli.
-Sepi tekee töitä täällä. Iiris selitti ja kertoi Sepin valokuvaus urakasta.
-Jaahas. Irene totesi ja jatkoi töitään.

Minä palautin Peten pyörän takaisin postille ja Pirkka sai työpäivänsä tehtyä loppuun.
-Kiitos seurasta. Pirkka vielä kiitteli.
-Mitä suotta kiitellä, tiellä vain enimmäkseen olin.Vastasin.
-Mukavaa päivän jatkoa Sepi ja nähdään taas. Samukin huuteli Postitoimiston puolelta.
-Nähdään. Totesin molemmille. 

Kävellessäni takaisin kämpille olin autuaan tietämätön Irenen mietinnöistä. Huomasin vain kotimatkalla miten vaatekaupan näyteikkunan muotinukke oli vaihtunut uuteen. Upouudet siniset juhlamekot koristivat vaatekaupan näyteikkunaa.

Henkan uudet työasut

-Tervehdys Henkka. Piia Maronen tervehti Henkkaa hänen ajaessa pyörällään Henkan ohitse.

-Tervehdys, sitä ollaan ajoissa liikenteessä. Henkka sanoi.
-Haettiin Rasmuksen kanssa tuoretta leipää kyläkaupalta. Piia vastasi ja jatkoi pyörällänsä matkaa eteenpäin.

Doris Huahua oli jo avannut Henkan Hampurilaiset ravintolan ja ensimmäiset asiakkaat nauttivat aterioistaan terassilla.
-Mistäs noin iso paketti? Pertti Hunajanalle kysyi
-Uudet työvaatteet saapui vihdoinkin. Henkka vastasi ja Elina kiiruhti sisälle kertomaan äidilleen paketin saapumisesta.

-Doris antoikin meille jo syötävää. Tultiin pojan kanssa kaksistaan vähän herkuttelemaan. Siellä on kotona vilskettä. Pertti kertoi. Jori Hunajanalle söi ranskalaisia isäänsä vastapäätä.

-Mukava nähdä teitä. Henkka sanoi ja vei innoissaan paketin sisälle.
-Doris, Doris, paketti saapui.
-Elina kertoi jo. Tuohan nyt tänne niin katsotaan mitä saapui. Doris odotti yhtä innoissaan paketin avaamista.

-Nämä ovat juuri sellaiset mitä kuvastossakin näytti olevan. Hyvänväriset meille. Doris ihasteli vaatteita avattuaan paketin.

-Tässä on Henkka sinun työvaatteet. Doris ojensi Henkalle hänen vaatteet.

-Ja tässä on minun vaatteet. Doris tutki omaa asuaan.

-Kyllä ne näyttää kivoilta. Elina totesi vanhemmilleen.
-Vaihdetaanko samantien uudet vaatteet ylle? Doris kysyi Henkalta.
-Mä kerään teidän sotkut ensin. Elina ryhtyi keräämään roskia lattialta.

-Vaihdetaan vaan. Mitäpä niitä säästellä. Henkka vastasi.
-Nyt voimme laittaa myös lehteen ilmoituksen osa-aika töistä kun tulossa on ensi viikolla toinen työasu,niin on meillä kaikilla sitten samanlaiset työasut. Doris sanoi.
-Kyllä, tehdään ilmoitus ensi viikon lehteen. Henkka sanoi ja he menivät vaihtamaan uudet työasut ylleen.
Hunajanallet saivat ruokansa syötyä ja Henkka tuli ovelle vielä näyttämään uuden asunsa.
-Miltäs Pertti näyttää? Hän kysyi.

-Mainiolta. Pertti vastasi.
-Doris, missä Pauli on? Jori kävi kysymässä Dorikselta missä hänen luokkakaverinsa oli.

-Pauli taisi lähteä leikkipuistoon. Doris vastasi.
-Isä, mennään siellä käymään. Jori pyysi.
-Mennään hetkeksi sitten. Näkemiin Henkka ja Doris. Pertti hyvästeli ystävänsä. Henkka ja Doris jäivät siivoamaan paikkoja ja odottamaan uusia asiakkaita uusissa työvaatteissa.