maanantai 29. lokakuuta 2018

Lunan päättötyö (Halloween osa.1 )

Luna Ketterä oli saapunut Kakkutaikureiden kakkukauppaan tekemään päättötyön. Hän oli valmistumassa kondiittoriksi ja hänen lopputyönsä oli Halloween juhlien järjestäminen.


-Tämä on kyllä hauskaa puuhaa. Annika Harmaakaniini, toinen kakkutaikureista iloitsi.
-Ehdottomasti. Kiitos kun sain järjestää juhlat tänne. Luna sanoi.Hän oli tuonut isot laatikot halloween koristeita ja kakkukauppa oli tarkoitus koristella halloween kuosiin.


-Aloitetaan me koristeleminen. Jatta tekee tuolla keittiön puolella sinun antamilla ohjeilla herkkuja. Annika sanoi puhuen siskostaan, toisesta kakkutaikurista.
-Minä menen tämän jälkeen auttamaan häntä ja tekemään päättötyö kakut. Luna sanoi. Hän tiesi että kakkutaikurit antaisivat arvioinnin lopputyöstä. Tämän olisi parasta onnistua. Luna mietti mielessään.
-Mitä ensimmäisenä? Annika kysyi.
-Peitetään seinät. Luna sanoi ja kaivoi laatikoista monta isoa jätesäkki rullaa. Annika alkoi availla pussseja ja haki varastosta tikkaat avuksi.
-Tuleeko tämä nyt suoraan? Luna kysyi seisoen tikkailla.


-Kyllä tuli täältä katsottuna. Annika vastasi. Pikku hiljaa puodin puoli peittyi mustiin säkkeihin.
-Näistä laatikoista voi laittaa koristeita seinille. Täällä on hämähäkin seittiä, kurpitsoja, kummituksia ja hämähäkkejä. Luna esitteli kun seinät oli saatu peitettyä.



-Pistetään sitten puoti kummituskuosiin. Annika tirskahteli. Hänestä oli niin hauskaa saada puoti halloween tunnelmaan. Annika koristeli toista puolta ja Luna toista puolta.


-Mahtaako tänne uskaltaa kukaan tulla ostoksille? Luna mietti.
-Ihan varmasti. Herkkujen kammokuja kuullostaa ihan kauhealta mutta kaikki varmasti tietävät, ettei täällä mitään pelottavaa ole. Annika vastasi.


Luna puki halloween hatun päähänsä ja hiipi hiljaa Annikan selän taakse.
-BÖÖÖ! Hän huusi. Annika hypähti askeleen ilman säikähdyksestä.
-Apua, minä säikähdin ihan tosissani. Tänne on saapunut oikeita kummituksia. Annika nauroi.
-Täytyy sitä virittäytyä tunnelmaan. Luna hymyili. Hän oli saanut tilattua itselleen ja kakkutaikureille halloween asut juhlapäiväksi.
-Mennään sitten laittamaan kahvilan puoli koristukseen ja sinä lupasit taiteilla sen valokuvauspisteen. Annika sanoi.  Kahvilasta lähti tuolit varastoon ja tilalle tuli heinäpaalit.


-Mahtaako tämä valokuvauspiste olla liian pelottava? Luna mietti. Annika tuli arvioimaan kuvauspistettä.
-Ei ole. Pääasia on pitää hauskaa ja palkintona on sinun taituroima upea kakku. Annika sanoi.
-Annetaan sitten tämän olla näin. Luna päätti. He olivat saaneet paikat kuntoon. Vielä olisi herkkujen viimeistelyä aamuksi ja aamulla toivottavasti olisi sitten kakkutaikureiden puoti täynnä asiakkaita.

Aamuvarhaisella Annika, Jatta ja Luna saapuivat Kakkutaikureihin ja vitriinit täyttyivät upeaakin upeammista herkuista. Työt tehtyä kakkutaikurit päättivät vielä ottaa valokuvauspisteessä ensimmäiset kuvat.
-Hymyä huuleen Kakkutaikurit! Luna sanoi kamera kädessä ja napsautti laukaisunäppäintä.


-Luna, sinun vuorosi sitten. Tule nyt varovasti niiden kummitusleivosten kanssa. Annika sanoi Jatalle.
-Taidan syödä nämä kaikki itse, Jatta sanoi ja lähti viemään leivoksia vitriiniin. Annika otti sillä välin Lunasta kuvan.


-Toivottavasti lapset ottavat suut makeaksi näistä pääkalloista. Luna sanoi ja nappasi matokarkin suuhunsa.
-Heitäppäs sieltä silmä minulle. Annika pyysi ja Luna heitti silmän Annikalle.
-Hyvää on. Annika sanoi ja he lähtivät aavaamaan puodin ovia.
-Ollaankos me valmiita Halloween juhliin? Luna kysyi.
-Ehdottomasti. Tervetuloa vaan kaikille Halloween juhliin. Annika ja Jatta sanoivat yhteen ääneen. Juhlat saisivat alkaa nyt!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti