Nuotiolla oli mukava tunnelma. Tänään löytynyt isompi Franssi kultahippu oli saanut jokaisen hyvälle tuulelle. Hermanni Koukkuvaara vahti lämpiävää papusoppaa ja lepuutti jalkojaan. Kahvipannukin odotti kuumana nuotion sivussa.
-Tulkaahan sitten ottamaan papusoppaa ja leipää. Hermanni sanoi ja nälkäiset työmiehet astuivat padan äärelle kauhomaan lautasille soppaa. Unto Pellonlahti oli ottanut juomiaan mukaan eikä hänelle ruoka maittanut.
-Kaadetaas taas lisää, se on kuppi näköjään taas tyhjänä. Unto huomasi. Hän oli ottanut kirkkaan piilopullonkin mukaan ja piti sitä kivien takana sivussa.
-Tuus nyt ottamaan ruokaa välillä. Hermanni huolehti.
-Älä nyt aikuista miestä holhoa. Jos ei syö, niin ei syö. Mikke Kytöviitta toppuutti, Hän poltteli vielä piippua kun ruoka jäähtyi lautasella.
-Unto taitaa kaivata pään tyhjennystä. Jaska Isolainen totesi. Hän oli hakannut nuotiota varten lisää puita. Tiedä kuinka pitkään tässä iltaa nuotiolla vielä istuttaisiin.
Allu sai oman lautasen ääriään myöten täyteen ja emalimuki täyttyi vedellä. Hän ei muista kirkkaista välittänyt kuin vedestä. Pitkien työrupeamien jälkeen saattoi osan alueen uusimmista tulokkaista tai onneaan etsivistä heittäytyä väkevien vietäväksi ja silloin tuli turhia riitoja, kärhämiä ja joskus jopa poliisia tarvittiin tukipaikalla.
Kaarle Vuohijoki tunsi kuinka pikku hiljaa vatsa täyttyi ja uni alkoi painaa silmää. Olihan aamulla taas herätty kukonlaulun aikaan töihin. Frans ei papusopasta välittänyt vaan päätti syödä vain kovaa leipää.
-Se olisi sitten aika taas soittaa lirauttaa jotakin. Kaarle sanoi syötyään ja kaivoi taskustaan huuliharpun. Sävelet kajahtivat ilmaan ja porukka piristyi silmin nähden.
-Tulehan tänne lähemmäs sieltä soittamaan. Soita jotain menevää. Unto sanoi. Hermanni istui Unton viereen.
-Kaadahan tähänkin kuppiin vähän väkevää. Saadaan laulunkantimet paremmin soimaan. Hermanni pyysi.
-Kaadahan tähänkin yksi kupillinen, ei enempää. Jaska sanoi ja hörppäsi juoman samantien.
-Olipas se napakkaa. Hän tuumasi ja käänsi kupin väärinpäin. Hän ei ollut juomareita ja kupin kääntäminen väärinpäin tarkoitti muille että Jaska oli juonut tarpeeksi.
-Kyllä se Maire mun sydämen niin vei... Unto sopersi. Hän alkoi olla maistissa ja mieleen alkoi nousta ikäviä asioita.
-Älähän nyt, se on uusi kesä edessä. Hermanni toppuutteli. Kaihoisat sävelet soi huuliharpusta.
-Pistähän nyt jotain menevämpää. Unto itkee täällä muutoin koko illan Maireaan. Mikke kehoitti Kaarlea ja alkoi taas sytytellä piippua. Taas soi pohjoisen tunturimaisemissa riemukkaat sävelet ja Allu hyräili laulun sanoja musiikin mukana. Ilta vierähti eteenpäin ja Unton silmät alkoi lupsahdella.
-Kyllä se on nyt Unton nukkumaanmeno aika. Autetaan pojat hänet tuonne nurmelle hetkeksi torkkumaan. Jaksaa sitten kämpälle asti kävellä ettei meidän tarvitse sinne asti kantaa. Allu sanoi ja he auttoivat Jaskan kanssa Unton lepäämään.
-Soita vielä se yksi laulu.. Unto kuiskasi ennen kuin silmäluomet painuivat kiinni.
-Se on Unton laulut tältä illata kuultu. Nukkukoon nyt tuossa tovin, että pää selkiää väkijuomista ja jaksaa kävellä omin jaloin. Kaarle tuumasi ja meni vielä puupölleille soittelemaan lauluja.
Frans nautti hehkuvasta tulesta, se karkoitti ärsyttävimmät itikat illan hämärtyessä. Mahtoikohan Ilona jo lopettaa päivän töitä tukipaikalla? Hän mietti mielessään. Muutaman päivän päästä hän pääsisi käymään tukipaikalla ja kenties saisi tanssia Ilonan kanssa tanssin jos toisen. Varmasti samalla hän kuulisi tuoreeltaan millaista väkeä Lauhanjoelle oli saapunut. Osa saapui kuulopuheiden perusteella etsimään helppoa rahaa tietämättä edes millaista työtä kullankaivuu oli. Toiset halusivat päästä osaksi tarinoita. Lauhanjoki oli täynnä tarinoita unelmista ja onnesta, niin hyvässä kuin pahassa. Hermanni keräili vielä nuotiopaikalta tavaroita kasaan. He siivosivat aina jälkensä, välillä reppureissaavat onnenonkijat jättivät roskat pitkin poikin. Tänään oltiin poikkeuksellisen pidempään nuotiolla, koska kaikilla oli tiedossa että nyt oli tienattu vähän pidemmälle talveen taas elantoa.
Illan melkein jo pimentyessä joukko herätti Unton. joka olisi halunnut vain kääntää kylkeään ja jatkaa nukkumista.
-Alahan nousta, ei me sinua isoa miestä täältä alas kanneta. Kaarle tuhahti.
-Joo,joo. Unto kömpi ulos ja putsasi nurmen roskat vaatteista. Tai väliäkös sillä olisi hänelle ollut. Totuttu tapa oli pyyhkäistä vaatteita. Onneksi oli jo hämärää niin ei valo käynyt silmiin. Kyllä hän tästä jotenkuten kävelisi kämpälle ja siellä saisi nukkua aamuun asti.
-Minä autan sinua. Hermanni sanoi ja ojensi kätensä. Unto tarttui siihen. Olisihan se jos tässä humalatilassa vielä kaatuisi ja luunsa katkoisi. Silloin ei saisi mitään kultasaaliita.
-Anteeksi pojat. Unto sanoi.
-Kyllä me sinut tunnetaan Unto. Alahan nyt laittaa tassua tassun eteen niin pääset nukkumaan pääsi selväksi. Jaska totesi. Porukka tiesi Unton olevan väkeviin menevä, mutta koskaan Unto ei käyttäytynyt huonosti. Hän vain joi välillä liikaa ja tahtoi vaipua alakuloon ja masennukseen. Aamulla herätessään hän oli yhtä työkunnossa kuin muutkin. Tai ei ainakaan ikinä valittanut oloaan.
-Sellaista se kullankaivajien elämä oli. Sopivassa suhteessa kaikkea. Isomummi Katriina Isolainen kertoi. Hän oli kuullut Allun nuotiohetkistä kirjeissä ja niitä lukiessa oli itsellekin tullut sellainen tunne kuin olisi istunut ystävysten mukana nuotiolla.
-Isomummi, kerro vielä lisää. Miina pyysi nuoruuden innolla. Häntäkin niin kiehtoi vanhat tarinat miten oli ennen vanhaan eletty.
-Minäpäs jatkan mutta se onkin taas uusi tarina. Katriina sanoi ja alotti uuden tarinan.
( Jatkuu osassa 4, ilmestyy illalla 19.3.2019)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti