Sepi ja Marja-Leena

Marja-Leena odotteli minua jo perillä kun saavuin leipomolle seuraavana päivänä.

Olin ottanut matkan varrelta eräästä pensaasta kukkasen vaikka Marja-Leena olikin vannottanut minua että nämä eivät olisi treffit, vain kahvilla käynti.

-Toin sinulle kukkasen. Ojensin kukan hänelle.
-Kiitos, tykkään kukkasista. Joskus nuorena haaveilin kukkakaupasta mutta se sitten jäi. Marja-Leena kiitteli.
-Minä haaveilin valokuvaamisesta ja valokuvaaja minusta tuli. Totesin.
 Istuuduimme leipomon eteen ja Marja-Leena laski kukkasen pöydälle.

-Mikä sinut sai pyytämään minut ulos? Marja-Leena kysyi suoraan.
-ööö... Huomasin punastuvani sitten vuosikymmeniin.
-Olen aika suorapuheinen jos vielä et sitä tiennyt. Marja-Leena sanoi.
-Tuota, osaan kyllä vastata kysymykseesi. Halusin tutustua sinuun paremmin. Kun näin sinut koululla ajattelin oletpa sinä kaunis. Vastasin yhtä suoraan hänelle.
-Hmmm.. en todellakaan ole ajatellut tässä iässä enää ryhtyväni seurustelemaan saati tapailemaan ketään. Marja-Leena totesi.
-Ei mennä asioiden edelle, sinähän voit unohtaa minut tämän kahvilla käymisen jälkeen. Päätin tehdä tilanteesta poistumisen Marja-Leenalle mahdollisimman helpoksi.
-Totta. Hän vastasi.
Kristian Pörröhäntä käväisi kysymässä tilauksemme ja lähti hakemaan sisältä meille kahvia ja leivokset.

-Sinusta tuli koulun siivoja ja mitä sitten elämässäsi tapahtui? Utelin.
-Minä tutustuin mieheeni, menimme naimisiin ja meille syntyi poika. Olin muutamia vuosia kotona, sitten mieheni sairastui ja hoidin häntä hänen kuolemaansa asti ja palasin sitten takaisin työelämään. Siinä kai lyhykäisyydessään. Marja-Leena kertoi.
-Oletko ollut jo pitkään yksin? Kysyin.
-Pasi, siis poikani, oli juuri lopettanut peruskoulun. Eli onhan siitä jo aikaa ikuisuus. Hän vastasi.
-Mitä..Olin kysymässä uutta kysymystä kun Marja-Leena pysäytti minut.
-Mites se sinun elämäsi? Tiedän että olet täällä valokuvaamassa, varmasti jo koko kylä sen tietää mutta mikä saa valokuvaajan tänne hiljaiseen kylään? Hän kysyi.
-Voi olla että ilman pormestarin tuntemista olisi tämä työkeikka jäänytkin väliin. Aika paljon reissaan pitkin poikin, en ole juurikaan aloillani ollut. Siitä syystä ei perheen perustaminenkaan käynyt mielessä. Nyt siihen on jo liian myöhäistä. Vastasin.
Kristian toi pöytään kahvit ja lähti takaisin sisälle.

-Meille Ilmarin kanssa syntyi yksi lapsi. Haaveilin kyllä useammasta ,mutta sairaus sitten vei Ilmarin. Marja-Leena totesi.
-Asuuko Pasi täällä kylällä? Kysyin. Olin muistaakseni tainnut jossain nähdä vilauksen Pasi Tammihiirestä.
-Kyllä, miniäni Riitta on myös koululla töissä. Hän on terveydenhoitaja.  Pasilla ja Riitalla onkin sitten kolme lasta. Vilskettä riittää. Marja-Leena hymyili leveästi.

-Sinä olet kyllä kaunis. Sanoin hänelle.
Marja-Leena oli hiljaa ja otti tarjottimelta pullan.
-En ole tottunut moisiin kohteliaisuuksiin. Hän totesi.
-Enkä minä ole tottunut niitä sanomaan kuin harvoille ja valituille. Sanoin ja huomasin miten Marja-Leena katsoi minua suoraan silmiin.

-Sinä kun olet tuollainen matkareissaaja,niin onko siellä ollut paljon särkyneitä sydämiä matkalla? Hän kysyi.
-Kyllä työ on vienyt mennessään. Nuorempana ajattelin että vanhempana on aikaa, keski-iässä oli monilla ystävillä jo perheet perustettuna kun minä vaan paahdoin töitä ja nyt vanhempana ajattelen että miksi en nuorempana hidastanut vauhtia. Vastasin.
-Oletko sitten ollut vain yksin? Hän jatkoi kysymyksiä.
-Valehtelisin jos sanoisin että olisin vain ollut yksin. Kyllä sitä muutama lyhyt suhde oli, mutta ei niistä tullut mitään. Vastasin.
-Eli olet sitten vapaa?Hän vielä jatkoi.
-Kyllä. Onkos sinulla joku mies kiikarissa? Kysyin.
-Jos nyt et kuvittelisi tältä kahvireissulta mitään suurempia niinkuin sinulle jo sanoin. Olen ollut pitkään yksin ja kenties loppuelämäni olen. Marja-Leena vastasi.

-Minkäs ikäisiä sinun lapsenlapset ovat? Päätin vaihtaa puheenaihetta.
-Koululaisia jo. Riku, Mari ja Osku. Marja-Leena sanoi.
Kristian saapui hakemaan tyhjentyneen tarjottimen.
-Taisi maistua. Hän totesi.
-Kiitos vain kovasti. Marja-Leena kiitteli.
-Kiitos.Sanoin myös ja huomasin Kristianin hymyilevän pilke silmäkulmassa. Hän taisi epäillä oliko kahvihetkemme muutakin kuin pelkkää kahvilla käyntiä.

-Lähtisitkö kanssani joskus syömään? Kysyin.
-Henkan hampurilais ravintolaanko? Marja-Leena hymyili taas leveästi ja jatkoi.
-Sen jälkeen joka ikinen kylässä tietää että olemme kaksin syömässä.
-Onko parempia ideoita? Kysyin.
-Jospa nyt vain vaikka lähtisimme kävelylle? Nuo syömiset ovat niin virallisia enkä tiedä onko minusta tälläiseen. Marja-Leena vastasi suoraan.
-En siis saa kuvitella vieläkään liikoja? Totesin.
-Ei kannata. Tutustutaan ja katsotaan mitä tästä tulee. Marja-Leena sanoi ja alkoi tehdä lähtöä kotiinsa.

-Kiitos kahvittelusta. Oli mukava kuulla sinun elämästäsi. Hän vielä sanoi.
-Samoin.Vastasin.
Samassa leipomon pihaan kirmaisi joukko pieniä lapsia hoitajan kanssa.
-Heippa Hilla. Sinulla vielä jatkuu työpäivä? Marja-Leena sanoi lasten hoitajalle.
-Vielä tunnin verran. Tulkaahan nyt lapset, mennään käymään leipomossa. Hilla sanoi.

-Sepi, Hilla työskentelee päiväkodissa. Joko olet siellä käynyt kuvaamassa pikkuisia? Marja-Leena kysyi.
-En vielä. Pitääpä sielläkin käydä. Sanoin.
-Nyt minun on mentävä. Marja-Leena alkoi kiirehtiä.
-Marja-Leena, on ilo tutustua sinuun. Mielestäni olet kyllä tutustumisen arvoinen. Sanoin ja halasin häntä.

Marja-Leena halasi takaisin.
-Et sinä niin kauhea taida ollakkaan kuin ensin ajattelin. Hän sanoi.
-Hajaa, hajaa. Kuului pieni ääni takaamme. Kim Hunajakettunen sanoi ovelta.
-Hän taitaa tarkoittaa halaa,halaa. Marja-Leena sanoi ja halasi minua uudestaan. Huomasin jälleen punastuvani.
-Punastutko sinä? Marja-Leena huomasi.
-Vain noin kauniin naisen seurassa kuin sinä.Vastasin ja päästin irti hänestä.
-Nähdään pian uudestaan. Hän sanoi ja huomasin hänenkin olevan hämillään omasta käyttäytymisestä.
-Nähdään.Vastasin.
Muitakin lapsia alkoi tulla ulos ja Marja-Leena lähti kotiin.
-Hajaa,hajaa. Kim sanoi uudestaan ja kipitti viereeni.

-Halaukset on tältä päivältä ohitse. Sen voin sinulle pikkumies sanoa että taidan olla ihastunut tuohon naiseen. Sanoin.
-Ihaa, ihaa. Kim koetti sanoa perässäni.
-Niin juuri, ihastunut. Sanoin ja huokaisin. Mahtaisiko tunne olla molemminpuolista? Se jäisi nähtäväksi.