Syksyisissä tunnelmissa

Ulkona paistoi kaunis aurinko ja päätimme Marja-Leenan kanssa lähteä ulos kävelylle.
-Otetaan varuiksi sateenvarjot mukaan. Marja-Leena totesi.
-Ei kai siellä vettä ala satamaan. Märkää varmasti on, laitan kumpparit jalkaan. Katselin ikkunasta ulos.
-Taidan minäkin ne kumisaappaat laittaa. Marja-Leena totesi ja niinpä lähdimme ulos nauttimaan kauniista syyspäivästä.

-Ompas lehdet jo pudonneet puista. Totesin.
-Syksy tulee kovaa vauhtia. Varmasti pian tulee ensi pakkasetkin. Marja-Leena sanoi.

Käveltyämme Sylviankadun tietä pitkin, näimme yhä enemmän puita mistä tuuli oli jo lennättänyt lehdet pois.
-Kohta on iltaisinkin pimeää. Sanoin.
-Varo Sepi, nyt tulee kova tuulen puuska. Marja-Leena sanoi ja samassa meitä päin lennähti kasa syksyn lehtiä.

-Tulipas kylmä, pitänee pian kaivaa vintiltä pipot ja kaulahuivit esiin. Marja-Leena sanoi.
-Täällä on kyllä vilpoisaa. Sanoin.

Teimme yhdessä pienen kävelylenkin ja päädyimme takaisin hiekkatielle.
-Mitäs jo menisin piipahtamaan Herra Karjulan luona? Nyt on vasta aamupäivä, niin hän varmasti olisi kotona. Mietein.
-Mene vain, minä kuitenkin lähden koululle siivoamaan parin tunnin päästä niin saisit rauhassa kyläillä hänen luonaan. Marja-Leena sanoi.
-Haen vain luotasi kukkasen Herra Karjulalle ja lähden käymään siellä. Sanoin.

Kävelimme takaisin Marja-Leenan kotiin ja otin tuliaiseni Herra Karjulalle mukaan.

Viherkoti oli Sylviankadun keskustassa, kuitenkin vähän syrjässä suojassa puistoisella alueella.
Katsoin alakerran osoite taulusta että Herra Karjulan koti oli ullakkokerroksessa.

-Jaahas, nämä portaat vielä niin olen perillä. Tuumasin kun pääsin yläkerran tasanteelle. Karjulan alapuolella asui Sylviankadun Pormestarin Reino Suklaapupun anoppi ja appiukko Eeva-Liisa ja Tuomo Pilkkupupunen. Heidät tunsin erittäin hyvin. Sylviankadun pormestari Reino Suklaapupu oli vanha koulukaverini ja olimme tunteneet toisemme jo monia vuosia.

-Kop,kop. Onko ketään kotona? Koputtelin Karjulan ovella käveltyäni vinttiportaat ullakkohuoneistoon.

-Kukas se siellä ? Herra Karjula yllättyi saapumisestani.
-Minä täällä. Toin sinulle tuliaisia kaupungissa vierailustani kun käväisin Suuri Snadi messuilla. Sanoin ja ojensin tuomani istutuksen hänelle.
-Kiitos Sepi. Karjula kiitteli.

 -Ompas sinulla paljon kirjoja ja katsos, täällä onkin hevosten kuvia. Huomasin.
-Kyllä, täällä on ollut mukava asua. Jalkani voivat paremmin ja kaikki apu on lähellä.  Hoitaja täältä auttoi Mistyn kuvan kehyksiin. Mukava niitä on katsella. Karjula sanoi.
Herra Karjula oli aikoinaan ollut ravimiehiä ja paljon hevosten kanssa tekemisissä. Takanpäällä loisti hänen palkintonsakin ravikisojen kuninkuudesta ja tietenkin hänen edesmenneen vaimonsa kuva.
 -Toin sinulle kahvia. Sanoin.
-Istutaan tuohon. Join kyllä juuri kahvia mutta mikäpäs sitä toista kuppia estää juomasta. Haen meille kupit. Karjula sanoi ja otti kaapistaan pari kuppia.
-Me olemme täältä lähdössä päiväreissulle Sammin hevostilalle. Hän totesi ja pukaisi samalla takkinsa ylleen.

-Lähteekö koko talon väki? Kysäisin.
-Kyllä, tämä on tälläinen eläkeläisten päiväretki. Lähtisitkö sinäkin mukaan? Karjula ehdotti.
 -Voisin lähteäkin. Innostuin.
Kaivoin kassistani kahvitermarin ja joimme yhdessä kahvit.
-Sinä sitten kuulemma seurustelet Marja-Leena Tammihiiren kanssa? Karjula kysäisi.

-Kyllä. Vastasin.
-Hän on hieno nainen, kohtele häntä hyvin. Karjula sanoi.
-Ehdottomasti. Tapasin hänen poikansakin ja lapsenlapset olivat meidän mukanamme messuilla. Kerroin Karjulalle reissustamme kaupunkiin.
-Olipas teillä mukavaa. Hän sanoi ja jatkoi.
-Nyt voisimme kuitenkin lähteä alakertaan ja lähteä. Linja-auto tulee näillä hetkillä tuonne pihaan ja lähdemme kohti Sammia.
-Hyvä. Lähdetään vaan. Totesin.

Ja niin alkoi seikkailumme kohti Sammin hevostilaa koko Viherkodin väen kanssa.