lauantai 28. marraskuuta 2015

Santran kankaat ja ompelimo

Marja-Leena Tammihiiri päätti viedä Suuri Snadi tapahtumassa ostamansa kankaat ystävälleen Santra Majavaiselle. Santra Majavainen omisti Sylviankadulla Santran Kankaat ja Ompelimo liikkeen.
-Hyvää päivää. Onko Santra tänään paikalla? Marja-Leena kysyi saapuessaan liikkeeseen.

RosaMaria Haisunäätä oli aloittamassa työtään pöydän ääressä ja liikkeen takana Jemina Kultainen tutkiskeli kankaita. RosaMaria oli liikkeessä apulaisena aamupäivien ajan jotta Santra sai keskittyä tilausompelemiseen ompelimon puolelle.
-Kyllä Santra on paikalla, ompelee ompelimossa kovaa vauhtia. RosaMaria totesi.
-Hyvä sillä minulla on hänelle yllätys. Marja-Leena sanoi.

-Hänellä on vauhti päällä. RosaMaria sanoi.
-RosaMaria, mä voisin tämän kankaan valita. Jemina sanoi. Hän oli tullut äitinsä pyynnöstä etsimään uuden kankaan mekkoa varten ja oli vihdoin löytänyt mieluisan kankaan.  RosaMaria siirtyi auttamaan Jeminaa.

-Jospa minä menen hakemaan sen ahkeran ompelijan ompelimon puolelta. Marja-Leena tuumasi ja lähti hakemaan  Santraa.

-Huhuu Santra, oletko täällä? Marja-Leena koputti ovella.
-Täällä ollaan. Täydessä työn touhussa. Santra Majavainen sanoi ja ompelukoneen hurina täytti ompelimon.

-Minulla on sinulle yllätys. mennään tuonne kangaskaupan puolelle. Marja-Leena sanoi.
-Odota hetki. Ompelen tämän viimeisen kohdan. Santra sanoi ja sai ompeluksen valmiiksi.

-Mitä sinä ompelit? Marja-Leena kysyi.
-Kokeilin uuden mallista tonttulakkia mutta ei tästä tullut hyvä. Santra vastasi ja he pääsivät kangaskaupaan.
-Olimme Sepin kanssa käymässä kaupungilla ja kävin valtavassa kangaliikkeessä ja tsadaa, toin sinulle ison kasan uusia kankaita. Marja-Leena yllätti ystävänsä ja haki kangaspakat liikkeeseen.

-No voi hyvänen aika, ompas ihania kankaita. Santra hypisteli.
-Ihania kerrakseen. RosaMariakin tuumaili. Hän oli ottanut Jeminan tilauksen vastaan kankaan määrästä ja muiden töiden jälkeen hän leikkaisi kankaan ja Santra ompelisi siitä uuden mekon Jeminalle.


-Kyllä näistä kelpaa tehdä mitä vain. Santra mietti jo uusia ompeluksia.
-Oli minulla vielä toinenkin juttu. Voisimmeko katsoa minulle uuden mekkokankaan? Olisi kiva saada jotain uutta puettavaa. Marja-Leena sanoi.
-Minä tiedän sinulle juuri sopivan kankaan. Santra tuumasi ja kipaisi hakemassa hyllystä kangaspakan.
-Näyttääpä raikkaalta. Mitäs siihen keksisi lisäksi? Marja-Leena mietti. Jemina poistui liikkeestä ja RosaMaria haki kaapiston päältä nauhalaatikon.
-Olisiko näistä apua? Vaikka mekon helmaan jotain väriä nauhan muodossa? Hän ehdotti ja avasi nauhalaatikon.
-Sininen, violetti... Marja-Leena katseli nauhoja ja RosaMaria nappasi keltaisen nauhan laatikosta.
-Tämä keltainen, toisi varmasti lisää väriä. Hän ehdotti ja kietaisi nauhan rusetille.
-Sopii. Marja-Leena suostui ehdotukseen.
-Minä haen vielä nappilaatikot josko niistä löytyisi jotain mekkoon. Santra ehdotti ja haki nappilaatikot pöydän ääreen.

-Ihania pieniä nappeja. Marja-Leena tuumasi ja tutki tarkkaan valikoimaa.
-Olisiko tämä? Santra näytti nappia
-Ei se oikein tunnu minun väriltä. Voisitko saada tämän vihreän napin vaikka kaulukseen? Marja-Leena otti laatikosta pienen napin käteen.

-Tottakai voin laittaa. Näenkin mielessäni millaisen mekon sinulle ompelen. Santra suunnitteli mielessään mekon mallia.
-Kiitos, saan vihdoin jotain uutta ylleni. Marja-Leena huokaili.
-Viedääs nämä muut napit sitten takaisin paikoilleen. Santra sanoi ja vei napit takaisin hyllylle.

-Onkos teille tullut mitään uusia lankoja? Ajattelin jos olisin kylmeneviin päiviin kutonut jotain. Marja-Leena mietti.
-Onhan niitä tuolla. Laitan nämä sinun mekko ostokset sivuun ja parin päivän päästä voit tulla kokeilemaan ja katsomaan uutta mekkoa. Sinun mitat minulta löytyykin. Santra sanoi ja vei Marja-Leenan ostokset sivupöydälle.

-Tuolla toisellakin puolella on uusia lankoja. RosaMaria sanoi.
-Tuolla missä on paksumpia kankaita. Hän jatkoi.
-Minäpäs valikoinkin sieltä kaulaliina kankaan ja otan jonkun kivan langan. Marja-Leena sanoi ja valitsi itselleen kankaan kaulaliinaa varten ja lankaa sukkia varten.

-Nämä ostan. Marja-Leena päätti isosta valikoimasta.
-Hyvä juttu että löytyi mieluisat. RosaMaria sanoi.
-Olisitko tarvinnut pitsiä? Meille tuli eilen uusi kuorma ihania pitsejä. Santra esitteli.
-Toisella kertaa sitten. Marja-Leena tuumasi ja jatkoi.
-Koetan saada ensin nämä tehtyä. 

RosaMaria nosti uudet kangaspakat pöydälle ja alkoi jatkamaan kesken jääneitä töitänsä.
-Kiitos näistä. Tulen parin päivän päästä kokeilemaan uutta mekkoa. Marja-Leena sanoi.
-Hyvä. Nyt menen takaisin ompelimon puolelle siivoamaan ja aloittamaan uuden työn. Santra sanoi ja hyvästeli ystävänsä. RosaMaria aloitti keskittyneenä leikkaamaan kankaasta kahden metrin palaa.

Leikkaamisen  jälkeen hän saisi laittaa uusia kankaita hyllyyn asiakkaille. Se olisi mielenkiintoista. Päivä liikkeessä oli vasta alkanut ja Marja-Leena lähti takaisin kotiin ostosten kanssa Santran lähdettyä takaisin ompelemaan.


( Kiitokset Merjalle ja  Kirsille ihanuuksista ompelimoon. Tämä "Santran kankaat ja ompelimo" on tehty kunnioituksesta ystävälleni Santralle joka omistaa ihania kankaita ja osaa ommella, tosin kuin blogin kirjoittaja.) 






1 kommentti: