maanantai 29. toukokuuta 2017

Magnustilat tulossa Sylviankylään

-Jokos pian mennään laivaan sisälle? Eero Magnustila kysyi vaimoltaan Vuokolta.
-Kohta, ei tässä onneksi ole mikään kiire. Vuokko vastasi.


Vuokko ja Eero olivat lähdössä laivalla kohti Suomea, kohti Sylviankylää. Heille oli saapunut kutsu ylioppilasjuhliin.
-Onko sinulla passit varmasti käsilaukussa mukana? Eero vielä varmisti.
-On. Mennään sitten vain laivaan sisälle. Vuokko sanoi ja he ottivat matkalaukut mukaansa.
-Tuolla näkyykin jo vilaus laivasta. Eero totesi terminaalikäytävässä.


-On se kyllä iso laiva. Matka satamaan kestää 3,5 tuntia. Siitä onkin sitten vielä jonkin verran matkaa Toukon perheen luokse. Vuokko sanoi.


Laivaan lastattiin tavaroita keulasta ja osa laivamatkailijoista oli liikkeellä omalla autolla.
-Kyllä se on hyvä mennä näin ajoissa auttamaan Aunea. Aunella on niin kädet täynnä pienten kolmosten kanssa. Eero mietti miniäänsä Aunea.
-Ajatella, meidän ensimmäinen lapsenlapsemme kirjoitti ylioppilaaksi. Onhan se hieno järjestää ylioppilas juhlat. Vuokko sanoi.
He pääsivät laivaan sisälle ja puolen tunnin odottelun jälkeen laiva lähti matkaan.
-Mennäänkö käymään kannella? Eero ehdotti.
-Käydään vaan. Vuokko vastasi.


Laiva seilasi tasaista vauhtia merellä eteenpäin.
-Pitäisikö viedä taxfreestä tuliaisia? Vuokko mietti.
-Käydään vain katsomassa löytyykö sieltä mitään. Eero sanoi. Vuokko ja Eero käväisivät taxfreessä ja loppumatka menikin mukavasti aulassa penkeillä istuen. Vuokko teki käsitöitä, hän oli aikamoinen taituri käsitöiden parissa.


Eero taas herkutteli taxfreestä ostetulla suffelipussilla ja luki sanomalehteä. Vielä tovi niin he pääsisivät auttamaan poikansa perhettä ylioppilasjuhlien järjestämisessä. Pian onkin edessä kevään valmistujais viikonloppu monessa perheessä.




Kiitos Teijan minit käsityöstä ( teijan minit sivu löytyy facebookista ja sieltä löytyy kaikkia Teijan tekemiä minikäsitöitä nukkekotiväelle.), Kiitos Nina.A. suffeli pussista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti