lauantai 3. kesäkuuta 2017

Onnea valmistuneille =)

Magnustilan perheessä juhlittiin ylioppilasjuhlia, Koko perhe oli ulkona ottamassa ylioppilaskuvia Kaaposta.


Kaapo oli aamun juhlassa saanut lukiosta todistuksen, ruusun ja ylioppilaslakin.
-Sitten perhekuva. Ukki Eero Magnustila sanoi.


-Kaapo, jää vielä siihen. Minä otan sinusta kuvan mummin ja ukin kanssa. Touko sanoi pojalleen.
-Eikös nää kuvat jo riittäisi. Kaapo kysyi.
-Kyllä sinä nyt muutaman kuvan verran jaksat olla aloillasi. Touko vastasi.
-Tää on sit vika kuva. Kaapo totesi.


Perhekuvat saatiin otettua ja he pääsivät lähtemään kahvittelemaan sisälle. Kaapo lähti viemään kukkia ja todistusta huoneeseensa ja perhe kävi kahvipöytään.
Vuokko toimi kahvipöydän emäntänä ja oli leiponut herkullisia kakkuja tarjolla.
-Tämä on kyllä hyvää kakkua Vuokko. Aune sanoi anopilleen.


-Kiitos, tulkaa sitten hakemaan lisää. Kakkuja riittää kaikille. Vuokko sanoi.
-Tänään tuli hieno aurinkoinen päivä valmistuneille. Eero sanoi kahvitellessaan Toukon kanssa.
-Kyllä. Illalla on paljon nuoria liikkeellä kun on näin hieno ilma. Touko sanoi.
-Kunhan nyt kaikki vain malttavat juhlia rauhallisesti. Eero tuumasi.


-Oletko sinä Kaapo lähdössä illalla Sylviankadulle? Touko kysyi alakertaan tulleelta Kaapolta.
-Kyllä varmaan ainakin hetkeksi menen. Kaapo vastasi.
-Olehan sitten iisisti siellä poika. Eero ohjeisti.
-Joo joo ukki. Kaapo hymyili. Isovanhemmat olivat aina niin huolehtimassa. Maaria ja Konsta olivat hakeneet omat kakkupalat mutta kolmoset herkuttelivat ylioppilaskekseillä. Tuulia, Tuomas ja Matias olivat omineet keksilautasen.
-Mäki haluun. Tuulia sanoi. Hän ei ollut vielä saanut yhtään keksiä.


-Jättäkääs yksi keksi sitten Kaapollekin. Vuokko sanoi.
-Ei tarvitse. Minä voin ottaa dominokeksin kakun kanssa. Kaapo katsahti kakkupöytää.


-Minä leikkaan sinulle tätä ylioppilaskakkua, olethan tämän päivän juhlasankari. Vuokko otti kakkulapion leikatakseen palasen Kaapolle lautaselle.
-Riittää jo mummi. Ei niin isoa palaa. Kaapo parahti kun mummi oli leikkaavinaan jättisuuren palasen.
-Kyllä sinä tästä saat pienemmän palan. Kasvava poika tarvitsee välillä herkkujakin. Vuokko sanoi.
-Tämä riittää mummi. Otan lisää jos jaksan. Kaapo kiitteli ja lähti kakkulautasen kanssa istumaan sohvalle. Magnustilat jäivät nauttimaan kahvipöydän herkuista niinkuin varmasti tänään tehtiin monessa muussakin perheessä.



                       OIKEIN PALJON ONNEA TÄNÄÄN VALMISTUNEILLE! 



Kiitos Jatta.T. ihanista ylioppilas kakkuherkuista. Kiitos Taru.L. kukkasista joita kuvissa vilahtelee.

( illemmalla pääsee sitten lukemaan taidenäyttelyn avajaisista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti