lauantai 9. toukokuuta 2015

Grillaamassa

-Kiva kun tulitte hakemaan minut mukaan. Sanoin autossa Sylviankadun pormestarille Reino Suklaapupulle.
-Tästähän on ollut puhetta. Hän vastasi etupenkiltä.
Olimme matkalla grillaamaan yhdessä.
-Vihdoin näet pitkästä aikaa Jukankin perheen. Reinon vaimo Elsa totesi.
-Silloin taisi olla kolme lasta kun viimeksi olemme nähneet. Sanoin.
-Nyt on ne suloiset pikkuiset. Eeva-Liisa Pilkkupupunen, Elsan äiti sanoi vierestäni.
Reino oli hakenut appivanhempansa Tuomon ja Eeva-Liisan mukaan.
Pääsimme grillaus paikalle ja näin miten Jukka Suklaapupu perheineen oli aloittanut jo grillaamisen.
-Sepi, hauska nähdä sinua pitkästä aikaa. Jukka huudahti grillin ääreltä.
-Niin on, mitäs teille kuuluu? Kysyin.
-Ihan hyvää. Terhikki nukkuu vaunuissa päiväunia ja Taneli heräsi juuri. Heitä et ole vielä tavannutkaan. Hän esitteli perheen uusimmat tulokkaat.
-Ovatpa he suloisia. Sanoin.
Perheen esikoinen Tino herkutteli grillivartaalla ja tytöt Tuulia ja Taika odottelivat omia herkkujaan.
-Kiva kun pääsit mukaan Sepi. Helena, Jukan vaimo sanoi.

Eeva-Liisa otti heräilevän Terhikin syliinsä. Elsa ja hänen Tuomo isänsä lähtivät katsomaan Tanelia. Minä sain Tinolta grillivartaan syötäväksi ja Reino meni auttamaan Jukkaa grillauksessa.


-Isä, otatko kalaa? Jukka kysyi.
-Voisin ottaa, saa vähän vielä kypsyä. Hän totesi käänneltyään kalaa.





-Taneli, ompas sinusta tullut jo iso poika. Elsa leperteli lapsenlapselleen.
-Uh,uh. Taneli jokelteli.
-Kyllä nämä lapset kasvaa ihan silmissä. Tuomo sanoi haikeana. Jukan lapset olivat hänen lapsenlapsenlapsia.
-Älä isä huoli, kyllä sinä vielä heitä pitkään näet. Elsa tiesi isänsä ajattelevan omaa vanhenemista.
-Tuffa, saanko tulla teille huomenna? Tuulia kysyi.
-Tottakai, pitää vain kysyä äidiltäsi vielä lupa. Tuomo vastasi.
-Olitko sinä Sepi siellä koululla urheilukisoissa kuvaamassa? Tino kysyi.
-Olin, kävin katsomassa sinunkin korkeushyppy suorituksen. Vastasin.
-Eikö mennytkin hyvin? Olen harjoitellut tosi pitkään ja nyt onnistui. Viime vuonna jäin toiseksi. Tino sanoi innoissaan.
-Haluaako joku juotavaa? Täältä saa korista hakea juomapulloja. Helena sanoi ottaessaan itselleen juotavaa.


Jukka antoi grillaus vastuun isälleen ja saapui myös juomaan.
-Tulipas kuuma. Hän totesi.
Tuomo ja Eeva-Liisakin tulivat syömään.
-Otatko Taika vielä kalaa`? Reino kysyi
-Laita vaan ukki palanen. Taika vastasi. 

Kaikki saivat syötävää ja juotavaa. Mahat täynnä oli vielä mukava istua grillaus paikalla ja vaihtaa kuulumisia. Minäkin hain juotavaa itselleni. Yhtäkkiä Jukka kimpaisi kivien taakse ja kävi noukkimassa pientareelta kukkasen.
-Helena, tämä olisi sinulle. Hän sanoi hymyillen vaimolleen.
-Mitä sinä nyt.. Helena hymyili.
-Kauniille naiselle kauniita kukkia. Jukka sanoi.
-Kiitos. Helena sanoi ja otti kauniin kukkasen käsiinsä.
Tuomokin päätti kiivetä hakemaan vaimolleen kukkasen vaikka polvia särki kovasti. Hän kyllä pääsisi noiden kivien ylitse.
Eeva-Liisa istui penkillä ja katseli Helenaa ja Jukkaa eikä huomannut miten Tuomo kiipesi kiville ja haki hänellekin kukkasen.
-Eeva-Liisa, tässä sinullekin kukkanen. Tuomo ojensi kukkasen.
-Kiitos näistä monista, monista yhteisistä vuosista. Hän jatkoi.
-Tuomo, sinä olet ihan hupsu. Eeva-Liisa hymyili.



-Kyllä se on minunkin haettava omalle rakkaalleni kukkanen. Reino sanoi ja kipaisi kanssa poimimaan kukkasen Elsalle samaan aikaan kun muuta pakkasivat tavaroita kasaan grillauspaikalta.
-Reino, mihin sinä nyt? Elsa totesi.


-Jos kaikki muutkin kiittelevät vaimojaan,niin miksipä en minäkin .Kiitos rakas kaikesta. Reino ojensi kukkasen Elsalle.

-Kylläpäs meitä nyt hemmotellaan. Eeva-Liisa totesi.
-Kauniille naisille vain parasta. Tuomo sanoi.
-Mä en kyllä tajua miksi pitää antaa kukkia. Tino totesi.
-Muutaman vuoden päästä poika sinäkin näitä kukkia tulet noukkimaan. Jukka naurahti.
-Isä, en usko. Tino vastasi jämäkästi ja aikuiset katsoivat toisiaan. Heistäkin oli jokainen nuorempana varmasti sanonut aivan samoin.


-Muistatko Jukka kun viimeksi sain sinulta kukkia? Silloin taisi olla äitienpäivä. Helena sanoi.
-Niin olikin. Jukka totesi ja alkoi kertoa meille kaikille heidän äitienpäivä retkeään.






( HUOM! tässä blogitekstissä oli testauksessa canon järjestelmäkamera, siitä syystä valotus vähän hakusessa ja osassa kuvissa tarkennus haussa. Mutta eiköhän tästä selvää silti saa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti