maanantai 26. syyskuuta 2016

Mimmin tupa

Sepi ja Marja-Leena olivat saapuneet takaisin vuokraamalleen mökille Mimmin Tupaan. Sepi luki penkillä lehteä ja Marja-Leena nousi ylös.
-Taidan mennä tekemään meille ruokaa. Hän sanoi.


Hän jätti kotiliesi lehden penkille ja meni mökin keittiöön.
-On se hyvä että täällä on kaikki varusteet ruuanlaittoon. Marja-Leena sanoi kun Sepi tuli perästä päin sisälle.
-Helpottaa monen lomalaisen arkea. Nykyään taitaa monet lomailla mukavuuksien ympäröimänä. Sepi sanoi.
-Ennen vanhaan oli ulkohuusit, nykyään on vaikka mitä käymälöitä ja vessoja. Marja-Leena sanoi.
-Mahdetaanko näihin mökkeihin vielä joskus remontoida wc-tilat? Sepi mietti olohuoneesta.


-Luulisi että joskus tulevat. Kyllä tälläisen paikan pitämisessä on työtä. Marja-Leena sanoi.
-Vaunupaikkojakin on 35, mökkejä kaksi, isot tilat infossa ja huoltorakennuksessa, isot saunatilat ja monta grillipaikkaa. Sepi sanoi. Hän oli lukenut Suvicampingin karttaa ja opasta.
Marja-Leena sai keittiössä valmistettua pinaattikeittoa ison kattilallisen.
-Tästä riittää sitten huomiseksikin, ei tarvitse kuin lämmittää. Marja-Leena sanoi.


-Laitanko valmiiksi jäähtymään? Hän kysyi.
-Laita vaan. Se on kumminkin niin kuumaa. Sepi vastasi. Marja-Leena nosti kattilan tiskipöydälle ja laittoi keittoa lautasille. Sepi tuli keittön puolelle.
-Tuoksuupas hyvältä. Keitit oikein kananmunia keiton kaveriksi. Sepi ihasteli.
-Tottakai. Marja-Leena sanoi.


-Lusikat jäi, otatko ne tuosta vetolaatikosta? Marja-Leena huomasi.
-Tottakai. Sepi sanoi ja otti lusikat laatikosta keittoa varten.
-Minä sitten korjaan pöydän ja tiskaan. Sepi tuumasti kun he olivat saaneet syötyä.
-Kiitos, minä sitten käperryn tuonne torkkupeiton sisälle ja nostan jalat ylös. Olen kävellyt tänään niin paljon että jalkani ovat aivan kipeät. Marja-Leena sanoi.
-Minä tuon peiton sinulle. Sepi sanoi ja ojensi olohuoneessa peiton Marja-Leenan jaloille.
-Kiitos. Annatko vielä tuon Jane Austenin kirjan, aion lukea sen tämän mökkiviikon aikana loppuun asti. Marja-Leena pyysi ja sai kirjan luettavaksi.
-Nauti sinä lukemisesta niin minä laitan keittiön kuntoon. Sepi hymyili ja alkoi järjestää keittiötä.
Marja-Leena alkoi lukea innolla lempikirjailijansa kirjaa.


Asuntovaunu alueella oli vipinää. Tänään oli muutama vaunu lähtenyt ja uusia lomalaisia oli tullut tilalle. Lapukka perhe oli vuokrannut vaunupaikan koko kesäksi.
-Jonna, miksi sä oot liukurit mukaan? Ei näillä tee täällä mitään. Janne heilutti liukureita pikkusiskolleen.
-Mää halusin. Jonna sanoi,


-Nää on talviliukureita, niillä lasketaan mäkeä kun on talvi. Janne sanoi.
-Mää halusin ne. Isi, Janne kiusaa. Jonna sanoi isälleen joka torkkui riippukeinussa lehti sylissä.
-Lapset, lapset. Pauli koetti rauhoittaa tilannetta. Kärpänen pörräsi inhottavasti hänen ympärillään.
-Missä se kärpäslätkä oikein oli, Pauli vaihtoi asentoaan.


-Mä meen sisälle. Jonna sanoi ja meni asuntovaunuun sisälle. He olivat tulleet isolla 7-hengen autollaan leirintäalueelle heti kesän alussa ja koko vaunun edusta oli täynnä heidän kesänvietto tarvikkeita. Janne ja Pauli olivat kasanneet teltan jossa välillä lapset yöpyivät.
-Jonna, mikäs nyt hätänä? Katja kysyi nuorimmaltaan.
-Mää tulin sisälle leikkimään. Jonna sanoi ja alkoi leikkiä sisällä omilla leluillaan.


Perheen tytär Minja oli vaunussa suihkussa. Hän oli leikkinyt aamun innoissaan ystävänsä Ursula Pennasen kanssa mutta nyt oli niin kuuma päivä,että hänen piti käydä vilvoittelemassa välillä.


-Hmmm... Täällä tuoksuu ihan grilliltä. Onkohan naapurit alkamassa grillaamaan? Minja mietti ja puki ylleen uuden mekon.
-Mitä te teette? Janne kävi kysymässä naapurivaunun lapsilta.
-Me grillataan, äiti sanoi että on pakko syödä ennen kuin voi leikkiä. Sasu-Matti Ylämaan Terrieri vastasi.
-Pelataanko sitten jalkapalloa? Janne kysyi.
-Jos äiti päästää vielä leikkimään. Sasu-Matti vastasi.
-Mulla ei oo mitään tekemistä. Janne valitti.


-Tuu jo Sasu, äiti oottaa. Tiina toi veljelleen kylmää coca-colaa juotavaksi.
-Nyt on pakko mennä. Sasu-Matti sanoi ja Janne tuli takaisin oman pihan puolelle.
-Janne, missä se kärpäslätkä on? Pauli kysyi.
-Ei mulla oo mitään kärpäslätkää. Siinä se oli just sun vieressä. Janne vastasi.
-Mihin minä sen tiputin? Pauli nousi istumaan ja koko riippukeinu meinasi keikahtaa. Samaan aikaan Jonna heilutteli kärpäslätkää vaunun sisällä.
-Mää saan sen kohta kiinni, mää saan sen ihan kohta kiinni. Hän ajoi takaa pientä kärpästä sisällä ja oli hakenut isältä tippuneen kärpäslätkän avukseen.



( Suvicamping tarina jatkuu seuraavassa tekstissä, tervetuloa lukemaan lisää tarinoita leirintäalueelta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti