torstai 4. heinäkuuta 2019

Muotinäytös osa 2

-Oletko valmiina näytökseen? Raija Huuhtanen kysyi. Raija oli meikkaajana Miisa Parikkalan myötinäytöksessä Silkin ja pitsin lumoissa,
-Olen, Anniina Dalmatian vastasi.
-Haluatko hajuvettä? Mariella Huuhtanen kysyi.
-En. Ne on niin väkeviä. Anniina vastasi.


Vieraat olivat saapumassa saliin.
-Näytöksen ajan pitää sitten istua nätisti paikoillaan. Daniel Harlekiini ohjeisti lapsiaan.
-Joo,joo. Kasmir Harlekiini sanoi.
-Saammeko ne karkkipussit jo? Klaudia kysyi.
-Me ollaan ihan hiljaa ja syödään vaan karkkeja. Klarissa sanoi. Daniel ojensi karkkipussit lapsille.


-Me olemme kutsuvieraita joten täällä pitää osata käyttäytyä. Daniel vielä muistutti ennenkuin siirtyi omalle paikalleen.


Kasmir koetti olla rapistelematta pussia ja otti kourallisen karkkia syötäväksi. Oliko isän ollut ihan pakko ottaa paperipussi?


Toisella puolella juhlasalia Sepi Hiireläinen oli valmiina valokuvaamaan. Hän oli saanut kutsun tulla ottamaan kuvia näytöksestä. Hän oli samassa kyydissä tuonut Herra Karjulan juontamaan näytöstä.


 -Hyvä juhlaväki, naiset ja herrat. Tervetuloa seuramaan juhlamuotinäytöstä. Tervetuloa silkin ja pitsin lumoihin. Minä olen Herra Karjula ja juonnan tämän näytöksen. Muotinäytöksen tulot ohjataan lasten ja nuorten harrastuksien tukemiseen. Herra Karjula asteli lavalle ja aloitti muotinäytöksen juontamisen.


-Ja ensimmäisenä meillä saapuu kesän kauneimmassa värissä Anniina Dalmatian ja hänen pukunsa on sävytetty kauniin auringon värein... Herra Karjula siirtyi sivummalle juontamaan ja oli ensimmäisen mallin aika astella lavalle.


Takahuoneessa oli valtava kuhina. Miisan assistentti Lulu Silkkilä kiirehti edes takaisin varmistaen että jokainen malli oli vuorollaan pukeutumassa oikeaan asuun. Raija oli saanut seuraavan mallin meikattua.


-Lulu, saadaanko mekin huulipunaa? Erkka Loikas kysyi valmiina pukeutuneena ja iski silmää.
-Höpsis teidän kanssanne. Lulu totesi seuraavan mallin vaatteet sylissä.
-Onkos isät valmiina? Juhana Koistila kysyi.
-Eiköhän tässä olla. Veikko Pörrölä sanoi ja tarkisti että takki oli siististi yllä.
-Saima Nousula on pukeutunut salaman sävyihin ja tämä mekko on oiva juhla-asu niin häihin kuin valmistujaisiin... Juhlasalin puolelta kuului Herra Karjulan juontoa ja Saima asteli lavalle.


-Isät, te olette seuraavana. Muistakaa Karjula esittelee teidät erikseen, joten ei kiirettä lavalla. Lulu vielä sanoi mallikolmikolle.
-Eiköhän nyt tule lavakarismaa kun isät pääsee esiintymään. Veikko Pörrölä totesi.
-Nyt, antaa mennä! Lulu sanoi ja antoi isille lähtömerkin lähteä lavalle.


-Tässä on trio yhdistelmä miesten juhla-asuja. On mustaa, harmaata ja sinistä. Kaikissa on silkinvivahde ja nämä sopivat juhlaan kuin juhlaa. Karjula esitteli malleja.


-Ja niinkuin näkyy juhlatunnelman noustessa voi takin poistaa ja asu on mitä parhain käytettäväksi myös ilman takkia. Kangas on erittäin hengittävää materiaalia joten kuumallakin ilmalla olo pysyy viileänä. Karjula esitteli. Juhana Koistila lähti vielä kiertämään lavaa muiden seuratessa perässä.


-Hyvät naiset ja herrat, annetaan vielä aplodit Juhanalle, Erkalle ja Veikolle. Karjula pyysi kierroksen päätteeksi ja oli jälleen uusien mallien aika astella lavalle. Muotinäytös oli vasta puolessa välissä.

Jatkussa tarinassa Muotinäytös osa 3 

 ( Muotinäytös tarinat on Ella.A:n suunnittelemat ja tarinat toteutettu hänen kuvatessa ja visioimalla rekvisiitat. Kiitos Ella jälleen kesäavusta tarinoiden parissa <3 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti