torstai 4. heinäkuuta 2019

Muotinäytös osa 3

-Ajattele, vielä on kesälomaa jäljellä 5 viikkoa. Mariella Huuhtanen sanoi luokkakaverilleen,
-Mitä sinä olet tehnyt lomalla? Tanja Loikas kysyi.
-Olen uinut, ollut mökillä ja kävin huvipuistossa. Mariella kertoi. Hän oli päässyt muotinäytökseen äitinsä seuraksi ja luvannut pysyä sivummalla.


-Tanja, sinulla ei ole vielä vaatteita vaihdettuna. Nyt kiirettä ja pukukoppiin. Äitisi ja veljesi ovat jo valmiina. Lulu Silkkilä hoputti. Hän oli muotinäytöksen assistenttina vastuussa siitä että mallit ehtisivät ajoissa lavalle.
-Jutellaan Mariella kun näytös loppuu. Tanja sanoi ja otti mekon Lulun käsistä.
-Ei sinun tarvitse laittaa meikkiä. Raija Huuhtanen, näytöksen meikkaaja sanoi Oskarille.
-Äiti saa meikata minunkin puolestani. Oskari Loikas totesi meikkipöydän äärellä.


-Minut meikattiin jo. Titta Loikas sanoi ja katsoi itseään peilistä.
-Joko me äiti pian mennään? Oskari kysyi.
-Ihan kohta, Tanja vielä tulee isän kanssa. Titta sanoi ja samassa Erkka saapui takahuoneeseen.
-Joko mennään lavalle. Erkka kysyi.
-Kyllä, nyt saatte mennä. Lulu sanoi ja perhe lähti yhdessä lavalle.


-Loikas perheen asu on tehty yhtenäiseksi ja löytyy kolmessa eri värissä. Tämä asuyhdistelmä on syvän sininen ja syvän vihreä silkillä. Jos et keksi mitä pukea vaikka tanssiaisiin, niin tästä löytyy hyvä esimerkki koko perheen valittavaksi. Karjula esitteli lavalla olevat. Takahuoneessa oli kuhina kun näytöksen viimeiset mallit olivat valmistautumassa.
-Minua jännittää. Saana Koistila kuiskasi.


Morsiusneito, sulhaspoika ja kukkaistyttö oli saatu puettua valmiiksi.
-Me ollaan sun kanssa. Onerva ja Teppo sanoivat.
-Te kolme olette yhdessä lavalla. Se tulee menemään hyvin. Lulu sanoi.
-Mikäs täällä on hätänä? Miisa Parikkala tuli takahuoneeseen.
-Saanaa jännittää. Onerva totesi.
-Tulkaas käymään täällä tytöt. Miisa sanoi ja tytöt siirtyivät sivummalle.


-Tämä on myös minulla ensimmäinen muotinäytös. Minuakin jännittää kovasti. Miisa kertoi siskoksille.
-Ai ihan ensimmäinen? Saana kysyi.
-Kyllä, ihan ensimmäinen. Minun äitini on tuolla yleisössä kannustamassa. Teidänkin vanhemmat ovat siellä. Miisa sanoi.
-Ja minä olen sinun kanssasi koko ajan, Onerva sanoi.
-Tehdäänkö niin Saana että jos oikein kovasti alkaa jännittää, niin ota Onervaa kädestä kiinni ja kävelkää yhdessä lavan ympäri. Miisa ehdotti.
-Sehän kuullostaa hyvältä. Onerva innostui.
-Sitten minua ei varmaan jännitä enää niin paljon. Saana sanoi ja hänestä tuntui heti olo paljon rohkeammalta. Isosiskon kädestä kiinni pitäessä ei varmasti enää jännittäisi niin paljon.
-Teidän vuoro astella lavalle. Lulu sanoi.
-Mennäänkö? Teppo tuli kysymään.
-Mennään, olen valmis. Saana sanoi ja sisarukset lähtivät lavalle.


-Tämän kesän juhla-asujen raikkain väri on poutapilven sininen. Se on häiden suosittu väri valkoisen kaverina. Tässä sulhaspojalla, morsiusneidolla ja kukkaistytöillä poutapilven siniset asut. Värivaihtoehtoina löytyy myös keltainen ja vaaleanpunainen. Karjula esitteli vaatteet.
-Sitten on vuorossa muotinäytöksen viimeinen asu. Tämä asukokonaisuus on tehty tämän kesän hääparille. Turo Etelätalo ja Annukka Kissamaa ovat menossa naimisiin kahden viikon kuluttua.  Karjula esitteli.



Tuleva hääpari sai raikuvat aplodit ja he saapuivat lavalle vielä sisarusten kanssa.


-Minne ne tytöt oikein jäivät? Eikö heidän olisi pitänyt tulla jo vessasta? Aurora Harlekiini kysyi Danielilta huomatessaan tyttöjensä istuinpaikat olevat yhä tyhjillään.
-No kyllä varmasti. Daniel vastasi.
-Minä menen etsimään heitä. Aurora sanoi.


-Pyydänkin nyt lavalle meidän muotinäytöksen suunnittelijan Miisa Parikkala. Karjula sanoi ja Miisa saapui lavalle assistenttinsa ja meikkaajan kanssa.


-Tytöt, missä te olette? Klaudiaaa, Klarissaa... Aurora huhuili hiljaa. Hän ei ollut löytänyt tyttöjä vessasta. Hän oli tullut takahuoneeseen.
-Täällähän te olette. Aurora huomasi tytöt takahuoneessa.


-Mitä te oikein teette? Hän kysyi.
-Ei mitään äiti, Klaudia vastasi.
-Ei niin äiti. Klarissa vastasi.
-Tytöt, mitä te oikein teette? Aurora kysyi uudestaan. Tytöt kääntyivät.
-Ei mitään äiti. Kumpikin vastasi yhteen ääneen.


-Voi hyvänen aika, oletteko te leikkineet meikeillä? Nyt mars vessaan kasvo- ja käsipesulle. Aurora komensi.
-Mutta äiti, nyt mekin ollaan malleja. Klaudia puolustautui.
-Ja kauniita malleja ollaankin. Klarissa sanoi ja yritti ottaa vielä huulipunan uudestaan käsiin.
-Nyt sinne pesulle mars. Aurora sanoi ja tytöt lähtivät pesemään kasvoja. Muotinäytös silkin ja pitsin lumoihin oli päättynyt. Miisa oli erittäin iloinen näytöksestä, kaikki oli sujunut hyvin. Tästä olisi hyvä jatkaa muotisuunnittelijan uraa eteenpäin.
-No niin mallit, eiköhän sitten lähdetä kotiin? Daniel kysyi lavalle kivunneilta lapsilta. Hän oli kuullut vaimoltaan tyttöjen meikkaamisesta.


-Minä en ainakaan halua olla ikinä malli. Minusta tulee mopomies. Kasmir tuhahti.
-Nyt mallit ja mopomies. Lähdetään sitten kotiin. Daniel sanoi. Lapset olisivat vielä varmasti olleet mielellään lavalla leikkimässä.
-Tämä oli maailman paras muotinäytös. Klaudia kuiskasi Klarissalle.
-Niin minustakin. Minä haluan isona muotisuunnittelijaksi. Klarissa kuiskasi takaisin.
-Minä haluan olla malli. Klaudia jatkoi.
-Onkohan syksyllä uusi muotinäytös? Klarissa kysyi.
-En tiedä, mutta me tullaan varmana jos on. Klaudia sanoi ja hänestä kaikki oli ollut niin ihanaa ja kaunista.

Aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille!
( Muotinäytös tarinat on Ella.A:n suunnittelemat ja tarinat toteutettu hänen kuvatessa ja visioimalla rekvisiitat. Kiitos Ella jälleen kesäavusta tarinoiden parissa <3 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti