Sylviatunturin postitontut, osa 1.

 "Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan

Ja punahilkan ja sudenkin harmaan,
Mutta poro tää
sulta usein unhoon jää..." 

Suvi Salama istui pöydän ääressä ja lauloi Petteri Punakuono laulua. Hänellä oli edessään erikoiskirjeitä joita lapset olivat lähettäneet joulupukille. Erikoiskirjeissä oli usein joulupukille erityispyyntö joka ei liittynyt joululahjatoiveisiin. Joulupukki halusi näihin kirjeisiin vastata itse kirjeellä.

-Hmmm... Hän keskeytti laulamisen kun ovi avautui. 

-Sinähän laulat jo kuin Sylvi Hymni. Kuriirimestari tonttu Kosti Postinen ihasteli.

-En kai nyt sentään. Suvi Salama sanoi. Sylvi Hymni oli tonttukuoron parhaimpia laulajia.  

-Joko olet liittynyt tonttukuoroon? Kosti Postinen kysyi. 

-En, en minä nyt niin osaa laulaa. Suvi Salama vastasi. Tonttukuoroon kaivattiin aina uusia laulajia ja siitä oli taukotilan ilmoitustaulullakin mainos. Suvi Salama oli nähnyt sen monta kertaa. 

-Onkos tullut jo paljon postia? Kosti Postinen kysyi. Häntä harmitti että silmälasit olivat jääneet omaan huoneeseen, niin hän ei pystynyt auttamaan postilaisia. Hän oli senioritonttu ja postitöistä osittain jo eläkkeellä kun näkö oli niin huonontunut. 

-Jonkin verran. Luulen että isoin urakka on vielä edessä. Suvi Salama vastasi ja nousi ottamaan uuden nipun erikoiskirjeitä käsiteltäväksi.

-Kyllä me olemme aikataulussa vielä. Viime vuonna postilakko teki sellaisen postiryppään että siitä ei meinattu selvitä. Tänä vuonna postin pitäisi kulkea normaaliin tapaan. Kirjepäällikkö tonttu Kalle totesi tarkistaen pöytänsä äärestä papereista. 

-Hyvä, hyvä. Parin viikon päästä on kiireisin viikko edessä. Tulen kyllä auttamaan heti Joulukuun alusta. Kosti Postinen tuumasi.

-Saanko pyytää aiemminkin töihin jos tulee jotain yllättävää? Kalle kysyi. 

-Tottakai. Olisin nytkin voinut mennä yläkertaan töihin, mutta minulla ei ole laseja. Kosti Postinen vastasi harmitellen.

- Kyllä siellä vielä pärjätään. Älä huoli, sinä varmasti saat tehdä töitä vielä sydämesi pohjasta. Kalle lohdutti. Kosti Postinen oli ensimmäisiä postitoimistoon töihin tulleita tonttuja ja oli edennyt urallaan mestaritontuksi asti. 

-Kiitos Kalle. Sitä vain... Sitä niin haluaisi olla vieläkin nuori, notkea jalkainen ja joka päivä kaikessa mukana. Kosti Postinen sanoi.

-Höpsistä. Sinähän olet nuori, notkea jalkainen ja kaikessa mukana. Tämä paikka ei pyörisi ilman sinun tietojasi ja taitojasi. Nuorempi tonttupolvi kunnioittaa ja arvostaa sinua ja on hyvä että opetat heitä täällä. Kalle sanoi. 

-Olen samaa mieltä. Suvi Salama sanoi.

-Kiitos, kiitos ystävät. Minäpä kätken nämä sanat sydämeeni. Kosti Postinen herkistyi. Kalle ojensi nenäliinan Kosti Postiselle. 

-Nyt kipaiset vaikka kahville, haet silmälasit ja tulet sitten uudestaan tänne jos tekemistä kaipaat. Postipalaverimme on torstaina 10.12, saat silloin pitää postipuheen kaikille tontuille.  Kalle katsoi ilmoitustaulua ja taputti ystäväänsä olkapäähän. Kosti Postinen oli Kallen aikoinaan perehdyttänyt postitoimiston  töihin ja Kalle arvosti sitä suuresti. 

-Kiitos Kalle. Kosti Postinen sanoi ja pyyhi silmänsä. Hän vielä saapuisi postitoimistoon illemmalla uudestaan. Postitoimisto oli näin joulun lähestyessä yksi Joulutalon kiireisimmistä paikoista. 

Postitoimiston alakerran tontut vasemmalta oikealle:

SUVI SALAMA, Lajittelijatonttu. 

KALLE, Kirjepäällikkö tonttu.

KOSTI POSTINEN, Kuriirimestari tonttu.