Henkan hampurilaiset

-Pojat, mitäs te teette? Kysyin kun näin kahden koululaispojan kiinnittävän mainostauluun mainoksen ja jakavan ilmoituksia.

-Henkan hampurilaiset on juuri avattu, se on uusi kylän hampurilaispaikka. Tässä sinulle avajaisesite. Tervetuloa! Toinen pojista esitteli jakamiaan lehtisiä.
-Me ollaan koko aamu kierrelty näitä jakamassa pitkin kylää. Toinen pojista kertoi.
-Pitääkin mennä katsomaan, kiitos tästä pojat ja mukavaa esitteiden jakamista. Sanoin ja päätin lähteä katsomaan miltä kylän uusi ravintola näytti.

Astellessani lähemmäs näinkin jo ihmisiä herkuttelemassa ravintolassa. Donna Lammas oli pöydän ääressä ja perhe Ruskeapupu oli myös saapunut koko perheen voimin syömään.

Ja mitä näinkään, ravintolassa oli vielä oma autokaista. Hunajakettusen perheen väkeä oli ostamassa ruokaa autokaistalla ja heillä oli vielä aivan tuliterä uusi auto lastenistuimineen. Uusia minulle tuntemattomia kyläläisiäkin näytti saapuneen ravintolaan.

 

Henkan hampurilaiset ravintolan omisti Henkka Huahua vaimonsa Dooriksen kanssa. Henkka ojentelikin rouva Hunajakettuselle hänen ostoksiaan noutoluukusta. -Vallan kätevää tuollainen autokaista, ajattelin kun rouva Hunajakettunen jatkoi matkaansa lastensa kanssa autollaan.

 -Sepi Hiireläinen, tulitkos syömään? Tuomas ruskea pupu kysyi pöydän äärestä jatkaen:
-Tuolla seinällä näet ravintolan suosituksia.

-Ajattelin jotain syödä, katsotaan mitä on tarjolla. Totesin ovelta mainoslappuseni kanssa.
-Pojat tuolla jakoivat innokkaasti näitä, en olisi muuten tiennytkään mitään avajaisista.
-Kyllä siitä oli paikallislehdessä ilmoitus että tänään on avajaiset, mutta mistäpä sinä sitä olisit voinut tietää kun täällä vasta olet niin hetkisen ollut.  Toinen pojista taisi olla Henkan poika Pauli Huahua ja toinen hänen kaverinsa Jesse. Tuomas sanoi.

-Saitteko syötyä jo? Kysyin
-Maha tuli täyteen, kyllä nyt kelpaa. Riina vastasi.
-Ei muuta kuin perhe raidakkaan taakse jonon jatkeeksi niin saat sinäkin syötävää. Emilia sanoi. Hänkin oli näköjään vapaalla tänään.
-Kyllä. pitää mennä katsomaan mitä herkkuja löytyy. Sanoin ja katsoin ovelta olivatko perhe Raidakas jo tehneet tilauksensa.

Kyllä siellä näytti jo ateria olevan tarjottimella. Ei muuta kuin sisälle ravintolaan vaihtamaan kuulumisia uuden ravintolan omistajien kanssa.

 -Tervetuloa Henkan ravintolaan, mitä saisi olla? Dooris Fifi kysyi.
-Ottaisin vaikka juoman ja hampurilaisen. Vastasin.
-Kiitoksia, se tekee 2,40 kolikkoa. Dooris sanoi näpytellen kassaa,
-Tuossa ole hyvä. Voin ottaa juoman tähän samantien juotavaksi. Sanoin ja näin miten Henkka kiiruhti herkkupussin kanssa ulos.
-Hän vie vain lapsille purtavaa, ovat tulossa kyläraitilta. Jakoivat siellä meidän mainoksia. Dooris sanoi
-Näinkin heidät, en muutoin olisi tiennyt avajaisista. Sanoin hörpäten kylmää juotavaa.
-Mainoksista oli siis heti hyötyä. Dooris iloitsi ja katseli ulos.

Koululaiset olivat istumassa pöydän ääressä viimeisten mainosten kanssa.
-En jaksa enää isä. Ihan kaikkialle vietiin mainoksia ja nämä vielä jäivät. Pauli selitti.
-Nyt on kova nälkä. Elina, Henkan tytär totesi. Hän oli myös ollut jakamassa toisessa suunnassa mainoksia.
-Toinkin teille herkkuja. Henkka aloitti
-Isä, me halutaan ihan koko ateria. Ei pelkkiä hampurilaisia. Pauli sanoi nähdessään isän kädessä hampurilaispussin.
-Henkka, anna lasten syödä kunnolla. Tämä herra täällä sanoi tulleensa syömään lasten jakamien mainosten ansiosta. Dooris kävi ovella huikkaamassa.
-Selvä juttu, tuodaan teille kaikille kunnon ateriat. Henkka ilahtui ja lähti hakemaan lapsille aterioita.

Pesukarhu perhekin sai syötyä ja näytti lähtevän kotia kohden. Sain hedät kuitenkin suostuteltua kuvaan.
-Tämä kuva vielä tulee paikallislehteenne kunhan vain saan sen lehden tekijän käsiini. Sanoin
-Sinun pitää lähettää kuva toimitukseen, se on kaupungissa asti. Täällä käy vain kerran viikossa toimittaja hakemassa materiaalin. jos niin sattuu käymään ettet häntä tulevalla viikolla ehdi tavata. Dooris sanoi.
-Lähetän ainakin kuvan sinne niin saavat kertoa tästä paikasta vielä uudestaan ihmisille. Sanoin

Sitten Henkka toikin jo lapsille ateriat pöytää ja herkullinen tuoksu täytti taas kadun.

Lisää kyläläisiä saapui taas ravintolaan syömään ja Henkka vuorostaan ryhtyi kassalla työntekoon ja Dooris sai hetken hengähtää. Kylän koululaisiakin saapui ilmoitusten kanssa ravintolaan.

Ja minä sain jatkaa taas matkaani maha täynnä Henkan hampurilaiset-ravintolan herkullista ruokaa. Tänne tulisin toisenkin kerran.

Aamutuimaan kyläkaupalla

Päätin heti aamutuimaan lähteä käymään kyläkaupalla ennen muuta ruuhkaa. Ilma oli mitä mainioin mutta kaupalla olikin jo liikettä.

Riina Ruskeapupu oli mumminsa Hannan kanssa ostamassa päivän ostoksia.
-Mikäs teidät näin aikaisin on saanut liikkeelle? Kysyin.
-Isä tietenkin. Riina innostui
-Niin Herra Hiireläinen. Riinan isä Tuomas on kylän ensihoitaja ja hän hakee näin aamuisin sairaalaan päivän leivokset. Samalla Riina näkee hänetkin kun muutoin on minun kanssani koko päivän. Emilia, Riinan äiti on myös sairaalassa töissä. Hän on siellä sairaanhoitajana.
-Mukava kuulla, en tiennytkään että teillä on sairaalakin täällä. Totesin Hannalle.
-Voi kuule, ei tämä niin pieni kylä ole. Ennen sitä matkustettiinkiin pitkälle kaupunkiin sairaalaan mutta tohtorin muuttaessa tänne saatiin sairaala pikapikaa pystyyn.  Ja taisin kuulla huhuja että tänne on oma apteekkarikin tulossa. Ei tarvitse odotella bussin tuovan lääkkeitä kaupungist.a. Hanna vastasi.
-Varmasti ihana uutinen koko kylälle. Sanoin ja päätin käydä esittäytymässä Herra Hunajakettuselle. Hän oli kaksosten kanssa tullut hakemaan kaupasta maitoa.

Simo Hunajakettunen ja kaksoset Linda ja Kim, kaksoset olivat niin ihastuneita kyläkaupan Molli kissaan että sitä piti vuorotellen molempien silitellä. Huomaatko sinä missä tuo harmaa ihana pieni kissa nuolee turkkiaan?

Tuomas saikin autonsa kyytiin leivoslaatikon ja itse kyläkaupan omistaja Aimo Harmaakissa tuli esittäytymään. Aimo oli opettamassa pikku hiljaa poikaansa Anttia kaupan ohjaimiin, sillä hän oli päättänyt juhlavuoden jälkeen jäädä eläkkeelle vaimonsa Hertan kanssa.

-Kyllä tätä kauppaa silti ikävä tulee, taitaa olla kylän vanhin kauppa. Aimo kertoi.
-Voisinkin ottaa siitä kuvia juhlakirjaan. Kerroin Aimolle miksi olin saapunut kylään.
-Mukavaahan se olisi, jäisi näille nuoremmille jotain muistoksi kansien väliin. Voisinkin katsoa joku päivä löytyisikö minun isäni kuvia siitä kun kauppa aikoinaan rakennettiin. Jos vaikka haluat vilkaista. Aimo sanoi.
-Mielelläni, mutta nyt tulen itsekkin ostoksille. Alkaa jo nälkä kurnia mahassa. Vastasin ja menin sisälle kyläkauppaan.

Valikoima oli monipuolista ja kauppa viihtyisä. Oli kuiva-aineita. maitokaappi, hedelmiä ja vihanneksia, tuoretta leipää niinkuin kaupan seinässäkin mainostettiin.

-Kuvaatteko te ukin kaupan? Kuului ääni vierestäni. Siinä taisi olla Aimon lapsenlapsi.
-Se olisi tarkoitus. Vastasin nuorelle miehelle.

-Annahan Herra Hiireläisen tehdä ostoksensa rauhassa. Antti Harmaakissa sanoi vaimonsa Petran viereltä nuorelle miehelle.
-Niin mutta isä.. Poika jatkoi.
-Aleksi, riittää jo. Antti totesi.
-Ei minua haittaa pojan kysymykset. Mieluusti kuulen teiltä kyläläisiltä tämän paikan tarinoita. Vastasin.
-Niin isä, koetin sanoakin että tämä kauppa on ihan varmasti kylän ensimmäinen kauppa. Aleksi totesi tomerana.
-Niin ukkisi sanoi tuolla ulkona. Vastasin ja Aleksi tuli viereeni esittelemään lähemmin kaupan valikoimaa.

-Minulla olisi vielä teille yksi ehdotus nyt kun olette varmaan koko perhe koolla. Saisinko ottaa teistä perhepotretti kuvan tuolla kaupan edessä? Saisitte sen teille tänne kaupalle ilostuttamaan koko perhettä.  Jos vain teen nämä ostokseni ensin. Ehdotin.
-Joo, mennään heti. Aleksi innostui.
Hymyssä suin koko perhe otti ehdotukseni vastaan ja sain ottaa kuvia perheellekin kyläkaupasta.

Petra haki kuvaan myös perheen tyttären Hennan ja suloisen pienen pojan Leon. Tässäpä oli kolme sukupolvea koossa, kerrassaan mainio aamu kyläkaupalla.

Ja minä tietenkin sain viemisikseni herkkuja aamupala pöytään. Molli kissakin olisi tahtonut tulla mukaani, mutta kääntyi sitten takaisin kaupalle. Taitaa olla kissan lempipaikka tuo kaupan edusta.

Ensisilmäyksellä

Ensisilmäyksellä Sylvian kadulla näytti olevan vilskettä. Koetin liikkua kameran kanssa huomaamattomasti jotta saisin aitoja tilannekuvia.

Herra Karjula oli puistonpenkillä syömässä jäätelöään. Oli käynyt ostamassa sen Donna Lampaan jätskikärrystä. Donna kuulemma oli tullut jätskiä myymään siksi aikaan kun hänen äitinsä Pamela Lammas laittoi puutarhapalstalla rikkaruohot järjestykseen. Herra Karjula asustelee yksinään kylän laidalla mutta käy päivittäin lukemassa kaupalla lehden ja vaihtamassa kuulumisia.

Donna lammas on niin kauniissa kesän väreissä että piti sitä itsellekin jätski ostaa. Donna kerää taskurahoja itselleen ja haluaa ostaa uuden polkupyörän syksyksi.

Pamela Lampaasta kävin vain ottamassa kuvan sillä hän oli kovin kiireinen keräämään rikkaruohot pois kasvimaalta ja kukatkin kaipasivat vettä. Tällä erää ei saappaita tarvittu vaikka Rouva Lammas ne oli mukaansa ottanut.

Hunajakettusen perheen äiti Velma Hunajakettunen oli tuonut herkkutorinsa kadun varteen.

 Nappasin kylmän hedelmäjuoman ja ehdin vaihtaa pari sanaa Ben pojan kanssa. Ben ei juurikaan olisi halunnut olla äitinsä apuna sillä hänen ystävänsä Riina Ruskeapupu oli keinumassa ja Ben olisi tahtonut hänen mukaansa. Riina oli näyttänyt Benille keräämänsä kukkaset tien varresta ja oli lähtenyt keinumaan. Kumpa vain neiti muistaisi ottaa hattunsa mukaan keinusta lähtiessä.

Vilaukselta näin kakkukaupan omistajan Rouva koalan tyttärensä kanssa mutta en ehtinyt hänen kanssaan sanaa vaihtamaan. Rouva koala omistaa pidemmällä Sylvian kadulla olevat kakkukaupan ja herkkukaupan. Ainakin niin Ben minua valisti kun asiaa häneltä tiedustelin.

Mukavasti alkoi ensimmäinen kuvauspäivä jäätelön syönnin lomassa, voikohan tätä edes työksi kutsua kun saa nauttia mukavasta ihmisten seurasta ja kauniista kylästä?