perjantai 20. helmikuuta 2015

Vanhoja kuvia

-Sepi Hiireläinen, ukki löysi nyt niitä kuvia. Aleksi Harmaakissa tuli ukkinsa kanssa luokseni.  Molemmilla oli käsissään kasa vanhoja mustavalkoisia valokuvia.

-Eipä näistä mitään iloa taida olla mutta tuotiin nämä kuitenkin näytille. Silloin aikoinaan pikkuisena poikana olin isän mukana rakennushommissa ja talkooporukalla kauppa rakennettiin. Oli rakennusmestari valvomassa töitä ja maalausmestari varmisti kaupalle oikean sävyisen maalin. Tässä muutamia kuvia meidän vanhasta valokuva-albumista. Aimo Harmaakissa ojensi kuvia.
-Katson mielelläni, kiitos kovasti. Vastasin ja otin nipun kuvia käsiini.






-Talkoo toimissa oli kylän monta miestä, sen muistan. Kyltin noston jälkeen kauppa olikin pystyssä ja komialta näytti. Aimo hymähti.
-Monta vuotta on kauppa palvellut, hyvin on rakennettu. Sanoin.
-Niin ja isä jatkaa sitten ukin jälkeen ja vielä joskus minäkin olen kauppias. Aleksi innostui.
-Ihan varmasti, sinusta tulee hyvä kauppias. Sanoin ja jatkoin vielä ojentaessani kuvat takaisin Aimolle.
-Voisin niistä laittaa pari kuvaa kirjaan jossa kerron vielä kylän syntymisestä.
-Kuulitko ukki, ne tulee siihen ihan uuteen kirjaan. Aleksi oli niin innoissaan.
-Kyllä Aleksi, mutta nyt päästetään Sepi ottamaan uusia valokuvia. Aimo sanoi ja ohjasi pojan takaisin kyläkaupan suuntaan.
Minä jäin vielä miettimään mihin suuntaisin seuraavaksi valokuvaamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti