perjantai 25. joulukuuta 2015

Hyvää joulua kaikille!

Tammihiiren perheessä... 

Sepi keräili olohuoneen lattialta revittyjä lahjapapereita ja nauhoja jätesäkkiin. Takanpäällä oli hänen lahjaksi saama uusi pöytäkello. Siivoamista riittäisi hetkeksi.
-Ottaako joku vielä vihreitä kuulia? Marja-Leena kysyi


-Mitä ihmeen kuulia? Riku kysyi.
-Vihreitä marmelaadi karkkeja. Marja-Leena sanoi.
-Ei ainakaan minulle. Riku sanoi ja jatkoi rakentamista.


Osku tutkaili sohvalla saamiaan playmobil rakennuslaatikoita.


Mari laukkasi ympäri keittiötä uudella keppihevosella.
-Tää on maailman paras joululahja. Hän innostui. Keppihevonen oli aivan hurmaava hänen mielestään.


-Hei, saisimmeko hetkeksi teidän huomionne? Pasi pyysi.
Riitalla oli kädessään Pasilta lahjaksi saamansa taulu. Kaiki kääntyivät heidän puoleensa.


-Meillä on vielä yksi joululahja kertomatta teille. Pasi aloitti.
-Meille tulee keväällä vauva. Riitta kertoi.
-Voi onneksi olkoon. Marja-Leena riensi halaamaan miniäänsä.
-Eikä.Riku tuhahti.
-Katsotaan osaako sitä enää hoitaa niin pientä kun isot on jo koululaisia. Riitta mietti.
-Ihanaa, mä voin saada pikkusiskon. Se ois ihan huippua. Mari innostui.
-Onneksi olkoon teille. Sepi sanoi.
-Kyllä tämä on ilouutinen kerrassaan. Marja-Leena sanoi. Hänestä tulisi neljännen kerran mummi.
-Mennään nyt kahville, täällä on piparkakku kakku odottamassa ja kahvit. Pasi sanoi ja perhe kerääntyi keittiöön kahville. Keväällä olisi Tammihiirten perheessä vilskettä kun perheeseen syntyisi vauva. Jänniä aikoja tiedossa koko suvulle.


OIKEIN IHANAA JOULUA 2015 KAIKILLE LUKIJOILLE! Sylvanian families joulukalenteri kiittää kaikkia lukijoita ja kiittää kaikkia ihania ihmisiä joilta on saanut ostettua syksyn ja alkutalven ajan joulukalenteriin liittyvää rekvisiittaa. Paljon tämän kuukauden aikana tuli kuvattua ja kirjoiteltua tarinoita, toivottavasti olette viihtyneet mukana =)  Kirjoittaminen ja tarinat jatkuvat tämänkin jälkeen, mutta ei ihan näin tiiviillä aikataululla. Sepi Hiireläinen jatkaa Sylvian kylän kuvaamista blogissa joulun jälkeen.

KIITOS VIELÄ KERRAN KAIKILLE joiden ansiosta sain tämän joulukalenterin toteutettua!



                            HYVÄÄ JOULUA 2015 KAIKILLE!!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti