maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 21.12. 21.päivä

3 yötä jouluun on, ompas jännittävää. Sammalporojen ja Tammihiiren perheiden lapset ovat malttamattomia odottamassa joululahjoja ja viimeisiä kalenteriluukkuja avataan. Sylviankadulla on kuitenkin vielä Tuomaan markkinat. Jouluiset markkinat ovat avoinna 10-16 ja paikalla on monia myyjiä.


Riku Tammihiiri oli myymässä kynttilöitä. Sylvian st.john koulu kerää rahaa koululaisten retkeä varten. Koululaiset ovat keväällä lähdössä luokkaretkelle.
-Täällä olisi ihania tonttukynttilöitä. Riku huusi.
-Minä voisin meille ostaa tuollaiset ihanat tonttukynttilät kun tässä väki määrä vähän vähenee. Nikolas Lammas tuumasi. Hän oli markkinoilla myymässä omasta metsästä kaadettuja joulukuusia. Aina löytyi ostajia, jotka tulivat näin viime tingassa hakemaan kuusta.


-Laitan sinulle sivuun kaksi tonttukynttilää. Riku lupasi.
Markkina alueen toisella puolella oli kakku taikureiden siskoksista toinen tullut myymään joulukakkuja.
-Täällä on maustekakkuja jos ei vielä ole ennättänyt leipoa. Annika Harmaakaniini sanoi.


Myyntipöydällä oli monenlaisia kuivakakkuja ja osa valmiiksi pakattuna sellofaaniin.
-Tästä vaikka lahjaksi naapureille, ystäville. Annika jatkoi.


Sylviankadun oma kukkakauppias Anu Vanharoosa oli saapunut tyttärensä Iineksen kanssa myymään kukkia.
-Kaikki joulun ajan kukkaset tästä mukaan. Anu esitteli kukka-asetelmia.


-Täällä myös valmiiksi lahjavalmiita kukka-asetelmia. Iines esitteli äitinsä töitä.


Markkinoilla oli mukava jouluinen tunnelma ja Sylvian kylän laulukuoro Ääretön kävi laulamaan joululauluja.
Tuomaan markkinoiden jälkeen alkoi Sylviankatu rauhoittua joulun viettoon ja perheet tekivät vielä viime hetken jouluvalmisteluja ruokien parissa. Mitä kaikkea ruokia sitä onkaan tulossa joulupöytään? Mitä kaikkea valmisteluja pitää vielä tehdä, sillä joulu on jo ihan pian. Joko sinä olet valmiina?


( Kiitos Merja markkinaihanuuksista )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti