lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 12.12. 12.päivä

Kauneimmat joululaulut kajahtavat Sylviankadulla 43.kerran. Sylvian kylän oma laulukuoro Ääretön on laulattamassa yleisöä joululauluilla. Tänä vuonna laulut kajahtavat rauhan puolesta. Joko sinä olet käynyt kuuntelemassa kauneimpia joululauluja?

Kauneimmat joululaulut...

Ääretön lauluyhtye jakoi yleisölle kulkusia helistettäväksi sillä yhteinen lauluhetki alkoi kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee- laululla. Yleisö sai laulun ohessa helistellä soittimia.




Yleisöä oli vauvasta vaariin, pienimmätkin innoissaan olivat laulamassa mukana.


Toisena lauluna kuoro oli laulamassa joulupuu on rakennettu- laulua.  Kuoro jakautui kahtia ja kävi laulamassa kuusen ympäri jotta jokainen paikalla oleva saisi kuulla laulukuoroa. Ääretön laulukuoro oli pukeutunut esiintymisasuina tonttulakkiin ja vihreisiin kaulaliinoihin.




Kauneimmat joululaulut kestivät noin 45 minuuttia ja viimeisenä lauluna soi jouluyö, juhlayö- laulu. Harras tunnelma oli laskeutunut Sylviankadulle ja jokainen keskittyi kuuntelemaan kuorolaisia. Ääretön esiintyisi vielä parina päivänä yleisölle jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua mukaan. Jouluaattoon on jäljellä vielä 12 päivää.



( Kiitos Heidi tonttulakeista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti