Yön hiljainen hetki ( osa 7)
Yön hiljaisena hetkenä Tahvo oli vielä valveilla. Hän ei saanut unen päästä kiinni, joten hän päätti käydä pienellä kävelyllä. Hän halusi tarkistaa että kaikki valot olisi sammutettuna ja ovet lukossa. Hän epäili olisiko Tohelo muistanut tehdä aivan kaikki työt hänen sijaisenaan.
-Oletko sinäkin hereillä? Tahvo kuuli äänen viereltään.
-Valoisa. Valonvartija tonttu oli vastuussa Joulutalon tunnelmavalaistuksesta. He istahtivat hetkeksi joulutalon suureen aulaan, missä heikko valo loi varjoja seinille.
-Onkohan Tohelo muistanut tehdä kaikki työni? Tahvo kysyi.
-Täällä on kaikki hyvin. Valoisa vastasi.
-Kaikki on niin hiljaista näin yöllä. Tahvo huomautti katsellen ympärilleen. Valoisa hymyili.
-Yö on rauhallista aikaa. Se on hetki, jolloin valo ja varjo leikkivät keskenään, luoden tarinoita seinille.
Tahvo nyökkäsi mietteliäänä.
-Toisinaan kun pysähtyy ja katsoo, huomaa yön kauneuden. Se on kuin hiljainen musiikki.
Valoisa katsoi Tahvoa.
-Ehkä sinäkin tarvitset hetken rauhoittua ja hetken hiljaisuuden, Tahvo. Sinä huolehdit niin joulutalosta, että unohdat välillä itsesi. Valoisa sanoi.
-Kenties. Tahvo myönsi jatkaen.
-Mutta joulutalo ei pysy pystyssä itsekseen. Ja onhan se totta, että rakastan tätä paikkaa. Siksi varmasti lomalla oleminen onkin vaikeaa.
He istuivat hetken hiljaa, kumpikin uppoutuneena omiin ajatuksiinsa ja nauttien yön tuomasta rauhasta, ennen kuin kumpikin jatkoi omaa kierrostaan Joulutalossa. Saisiko Tahvo jälleen unen päästä kiinni ja osaisi vihdoin jäädä vain lomalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti