lauantai 19. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 19.12.

Kunto Karppinen, liikuntatonttu nosteli painoja. Hän piti huolen että lapset saivat joululahjaksi halutessaan liikuntavälineitä. Tänäkin vuonna jalkapallo oli monen lapsen lahjatoiveena.


-Kunto Karppinen. Yksi jalkapalloista karkasi taas. Himmeli Fiskar toi pallon takaisin.
-Kiitos. Laskentatonttu olisi hermostunut jos yksi lasketuista palloista olisi ollut hukassa. Kunto Karppinen tuumasi vaihtaen toisen painon käsiinsä.


Leulupajalla oli kiirettä. Tontut tekivät pitkää työpäivää. 
-Välkky, sinua tarvitaan aulassa. Lauha Ketterä saapui potkulaudan kanssa lelupajalle. Välkky oli juuri laskemassa junaradan rataosia.

-Nyt hetikö? Välkky kysyi, Hän oli lelupajan keksijätonttu mutta teki laskentatöitä välillä lelupajassa.
-Juuri nyt. Lauha Ketterä vastasi.
-No, mennään sitten. Välkky totesi. 


Punatupsu Huoleton oli saanut tehtäväkseen tarkistaa ja laskea ihan pienten lasten lelut. Atomit ja heittopelit uusissa väreissä. Ennen heittopelit olivat olleet yksivärisiä, nyt oli monenvärisinä. Jokaisessa piti olla oikea määrä heittorenkaita. 


Nämä lelut lähtisivät täältä lelupajalta suoraan alas paketointiosastolle laskennan jälkeen. Joka päivä tehtiin tietty määrä leluja, Ne piti tarkistaa ja laskea ja kirjata ylös. Punatupsu Huoleton meinasi tästä välillä lipsua. Olisiko se nyt niin tarkkaa onko atomeja 10 vai 15 vai 20. Mutta kuulemma sillä oli merkitystä. Olihan niin isoveljet Sisu Ponteva ja Tarmo Napakka sanoneet. 

Tämän päivän kalenteri saamiset erikseen kuvana: 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti