sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 6.12.

Lähettitonttu Raika Jalmarilla on tänään vapaapäivä. Yleensä hän on niin kiireinen mutta sunnuntait hän on useimmiten vapaalla. Kukaan ei voisi uskoa kuinka paljon tontuilla onkin asiaa ulkomaailmaan ja kuinka paljon lähetin apua tarvitaan. Siitä olisi monta tarinaa kerrottavana. 


-Joku oli jo käynyt aiemmin sytyttämässä takkaan tulet. Raika Jalmari totesi. Hän kyllä arvasi jälijistä kuka pikku olohuoneessa oli ahertanut. Vinski Sanko, Sylviatunturin taiteentekijätonttu oli käynyt maalaamassa taideteosta. Olikohan taiteentekijä saanut inspiraationsa kynttiläasetelmista? Raika Jalmari mietti mielessään. Yleensä Vinski Sanko hääräsi maalaamon puolella. 


Olihan taulusta tulossa hieno mutta missä ihmeessä Vinski Sanko nyt oli? Raika Jalmari avasi oman joulukalenterinsa ja sieltä paljastui upea kirjasinkastin. Siitä oli monesti Sylviatunturilla haaveiltu. 


Raika Jalmarilla oli monta pikkuista tavaraa laitettavana kirjasinkastiin, sillä hän oli maailman reissuillaan löytänyt jos monen moista ihanuutta. Josko seuraavana vapaapäivänä saisi tavaroita siihen paikoilleen? Raika Jalmari haki tuvasta itselleen glögiä ja Kaneliina antoi itsenäisyyspäivä kakunkin. Sokerilla, kakkutonttu oli taituroinut upean joutsenkakun. Sisällä olisi lakkatäyte kermavaahdolla höystettynä. 
-Miten tätä nyt edes uskaltaa leikata kun on niin upea. Taika Jalmari mietti ja päätti vielä hetken ihastella kakkua. Olihan se itsenäisyyspäivän kunniaksi tehty! 



HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 2020 KAIKILLE!!! 

Tässä vielä erikseen kuva tämän päivän kalenterisaatavista:
Maalaus ja maalauspaletti, kirjasinkasti, itsenäisyyspäivä kynttiläasetelma ja apilanlehden valkoinen tonttumetsä aamiaissetti. Muut astiat kuvassa on viime joululta. Tämä astiasto löytyy itseltä myös 1:1 kokoisena useammalle hengelle. 


Ja tässä joulutalon pikku olohuone. Siellä yleensä tonttu saa olla rauhassa yksinään, kuunnella radiota ja nauttia takkatulen loimusta. Kyllä jokainen tonttu välillä kaipaa hengähdystaukoja ahkerasta työstä. 




1 kommentti: