torstai 24. joulukuuta 2020

Joulutalon ruokailuhetki

Havu vaihtoi kuulumisia Touhukkaan kanssa. Aikamoinen joulukuu oli vietetty joulutalossa. Tänä vuonna oli lapsille toimitettuna ennätysmäärä lahjoja. 



Keittiötontut olivat pistäneet vauhtia töppösiin ja upeat jouluruuat olivat tarjolla koko joulutalon tontuille. Useammassa kattauksessa tietenkin kun tonttuja oli niin paljon. Kiire oli kuitenkin poissa. Kaikilla oli aikaa, ei ollut enää kiirettä mihinkään. Joulupukki oli toimittanut porojen kanssa lahjat ja työpisteet lelupajalla odottivat täys´siivousta joulun pyhien vieton jälkeen. 


Pöytä suorastaan notkui jouluruokia ja pikku hiljaa yhä useampi tonttu saapui ruokasaliin. 


Joulupukki ja Joulumuori asettuivat pöydän päähän. Ei sillä että heidän olisi pitänyt päästä paraatipaikalle päätyyn vaan niinkuin Joulupukki kuiskasi Joulumuorille. 
-Tässä on hyvä paikka. Tuossa edessä on niin mainion näköinen kinkku että tästä saa napattua parhaat palat. 



Turhaan toki Joulupukki mietti jäävänsä ilman kinkkua. Sitä oli kyllä paistettu useampi tälläkin joululle. 


Villa Ommel ja Tuomas istuivat pöydän toisessa reunassa. Ompelimo oli hiljentynyt vaikkakin vielä ompelimon tontuilla oli tehtävänä korjata kaikki joulun tiimellyksessä repeytyneet tai rikkoutuneet tonttuasut. Välipäivät kuluisivat vielä hyvin parsien paikkoja. 

Sylviatunturin tonttujoukkoa saapui yhä enemmän ja enemmän ruokasaliin. Nyt saisi jokainen vielä porstuasta kipaista hakemassa lautaset ja välineet, niin ruokailu saisi alkaa. 

Oikein hyvää joulua 2020 kaikille! 



2 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa vierailla täällä. Ihanat kuvat ja tarinat <3 Lämpöistä joulunaikaa! t. J & L

    VastaaPoista
  2. Iloista ja rentouttavaa joulua sinnekin :D Kyllä on upeat tarjoilut ja lämmin henki välittyy kuvista.

    VastaaPoista